21. marraskuuta 2013

LO for Skissedilla Sketch #229

Skissedillan luonnos #229 houkutteli jälleen skräppäämään pienen tauon jälkeen. Ihana luonnos, vai mitä?


Ja tässä oma leiskani luonnoksen pohjalta:


Syksyllä ja varsinkin lokakuussa meidän perheessä elettiin jännittäviä aikoja, kun pikkuveli oli ehdolla nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Pj-kisaa tuli seurattua myös twitterissä, joten otsikoksi tuli pj-kisan hashtag ja valokuvaksi luonnollisesti yksi kampajassa käytetty "mainoskuva". Aloitin leiskan tekemisen piirtämällä ensimmäisenä nuo tähdet AquaMarkereilla. Sitten paperiveitsellä leikkelin tähtiä hieman irti, jotta sain valokuvan taustoineen tähtien alle.


Koristeina lisäksi paljetteja, vaneerikoristeita (väritetty AquaMarkereilla), korkkitähtiä, muutama tarra, hieman leimailuja..


Tarinointi löytyy pienestä kirjekuoresta, jossa on yhteensä kolme tarinointilappua. Kun otsikkokin oli jo paikallaan, tuntui, että jotain pitäisi vielä keksiä, joten leikkasin valkoisesta taustakartongista vinot suikaleet pois ja lisäsin taustalle oranssin kuviopaperin ja kraft-kartongin. Parempi!

---------------------

Here is my layout to Skissedilla Sketch #229, lovely sketch once again! 

"Keep calm and vote" We were living exciting times on our family in October as my brother was one of the candidates for chairman of one youth association. The main title of the page is the hashtag used on twitter during the campaign and the photo is one of his "adds".

I draw the stars with AquaMarkers and cut them out of the page a little to put the photo underneath. I added sequins, wooden veneer shapes colored with AquaMarkers, cork stars and some stamping to embellish the page and the journaling cards are in a little envelope. At this point I wanted to add something so I cut the white cardstock a little and added an orange patterned paper and kraft cardstock on the back. Better :)

8. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 17


Viikko 17 on ehdottomasti yksi suosikkiviikostani PL - albumissa askartelumielessä. Pidän hirveästi viikon väreistä ja pienistä koristeluista, jotka mielestäni onnistuivat. Viikko on simppeli, mutta silti siinä on jotain jekkua.

Mielestäni viikon TOP - kohdat ovat yllä oleva kuva, jossa olen koristeluun käyttänyt Studio Calicon polaroid - kehystä väärinpäin ja Elle's Studion banneria..

... ja tämä kuva. AC:n raaputustarrat <3

Tuohon yhteen tyhjään journaling-korttiin lisään viikon painonpudotustilanteen sekä sen hetkiset mitat.

--------------------------

Project Life - week 17. This is one of my favorits so far. Simple but still there are some little things to catch the eye. My favs of this week are the framed photo with Elle's Studio banner and the photo of my boy with the Love - rubons.

5. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 16


Project Life ja viikko 16. Tämä aukeama oli jotenkin hirmuisen vaikea tehdä. Halusin käyttää jotain vanhoja Dear Lizzy - papereita pois, ja aukeaman teko meni vähän väkisin vääntämiseksi, vaikka paperit ihania ovatkin.


Viikon hitti on pojun hoidosta saama luisteludiplomi (oikeassa alanurkassa) ..

... ja jostain syystä pidän myös tästä sydän - nuoli - viritelmästä :)

------------------

Project Life and week 16. I don't like the look of this week but hey, one week more documented. The tops of this week are the skating diplom which my boy got from the daycare and the heart-arrow-thingey on the photo.

1. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 15

Minun Project Life - postaukset laahaa vähän jäljessä.. Tosin PL-albumi itsessään laahaa myös jäljessä. Postauksissa olen menossa viikossa 15, itse albumin teossa viikossa 27.. Motivaatio ja inspiraatio on vähän hakusessa. Mutta tässä pari kuvaa viikosta 15:

 

Viikolla 15 tuntui tapahtuvan taas vaikka ja mitä, joten PL-albumiin tuli tehtyä kokonainen aukeama.


Viikko - korttiin kokeilin embossausta Distress Stainin avulla, Tein ensin läikät valkoisella Distress Stainilla ja ripottelin punaisen embossausjauheen heti päälle - hyvin onnistui.


Journaling - korttia tuunailin hieman napeilla, leipurinnyörillä, leimailuilla ja vaneriukkelilla.


Tämä itsetulostettu journaling-kortti muuttui mielenkiintoisemmaksi pienellä sydänklemmarilla ja nuolileimailuilla.

Poju oli viikonlopun mumman ja papan kanssa möksällä, ja tuosta reissusta pappa kirjoitteli tarinaa <3 Myös pojun piirustus tallentui PL-albumiin.

---------------------

Running behind with my Project Life posts as well with the Project Life album itself. Here are some photos of my week 15. The most important part of the week for me is the note written by my dad (on don't forget - card) - my boy spent the weekend with my mum and dad at the cottage and my dad wrote a note about it. Also my boy's drawing is important - for some reason I find it hard to add his art to the album as a part of the week's story. I don't know why. I hope to do it more often. 

29. lokakuuta 2013

LO: Voittajafiilis

Lokakuun sketchabilities - luonnos innoitti tekemään tämän alla olevan leiskan. Harmi vain, että muistin osallistumisajan väärin ja en enää ehtinyt haasteeseen mukaan.






Voittajafiilis! 

Karitunturin hiihtolenkki viime keväänä Anniskan kanssa oli yksi huippuhetki "hiihtäjän urallani" - pisin siihen mennessä (20 km) ja aika korkeallekin kavuttiin :) Huipulla oli voittajafiilis! 

Materiaalit: eri valmistajien kuviopapereita, distress ink muste, akryylimaali, hopeinen gelly roll - kynä, kahta eri washiteippiä, hopeista kuminauhaa, helmitarroja, timanttitarroja, höyhentarrat, klemmareita, haaraniittejä sekä AC:n kahdet eri aakkoset.

--------------------

This layout was inspired by the October sketch at sketchabilities. The title Voittajafiilis! means something like "feeling like a winner" - the photos are from one of my skiing trips from last spring. We skied to the top of Karitunturi fell and at the top it really felt like we were the winners :) 

Materials used: patterned papers, distress ink, acrylicpaint, silver gelly roll - pen, washi tapes, silver rubber string, pearl stickers, diamonds, feather stickers, brads and AC's alphas. 

23. lokakuuta 2013

LO: Suosikkivuodenaikasi

Lokakuu näyttää olevan haastekuukausi, nimittäin jälleen innostuin skräppäämään haasteen innoittamana. Nyt lähdin ensimmäistä kertaa mukaan Once Upon A ...Sketch -haasteeseen. Tässä minun leiskani


Meidän poju on talvifani. Jo kesäkuussa kyseltiin eka kerran, koska tulee taas lunta. "Kesä on tylsää! Minä haluan, että on talvi! Silloin on tekemistä!" - No nyt kun täällä on jo lunta (toivottavasti vielä huomennakin), meillä ollaan ulkona tuntitolkulla. Ja ojanpenkat on täynnä rattikelkan jälkiä, kun poju haluaa laskea mäkeä (sen puolitoista metriä, mitä siitä ojanpenkalta pystyy laskemaan). Myös talon ympäri menevät rattikelkan jäljet. Isommassakin pulkkamäessä on käyty jo ainakin kahdesti. Lumitöitä tehty ja ihmetelty, että koska pääsee moottorikelkalla ajelemaan - joko huomenna?!
Mutta siis, takaisin asiaan..


Tein taustalle valkoisella maalilla palluroita "talventuntua" tuomaan. Tykkään muuten käyttää mieluummin maalia kuin gessoa - mielestäni maali kuivuu nopeammin. Koristeina leiskassa on tällä kertaa kuviopaperista napsuteltuja kuvioita (tähtiä ja ympyröitä), timantteja, tarroja, Polkkaponin kaksi nappia, pienet chipboard sydämet...


... sekä lumiaineella(?) kirjoitetut talvi - sanat. Boordit tein kahdesta eri kuviopaperista napsutelluista ympyröistä - leikkasin ympyrät kahtia ja liimailin puolikkaat paperisuikaleeseen.

 ------------------------------

Here is my layout to Once Upon A ...Sketch October Challenge. The layout is about my boy's favorit time of the year - winter. He loves it, he lives for it. He started to ask "when the snow comes" in June, "Summer is boring! I want that it is winter again!" - And now when we already have some snow, he is spending hours outside..

The layout itself is quite a simple one. Some masking on the background with white acrylic paint to give a "winter feeling", washi tapes and paper stripes and punched circles cut-in-half to make a "border stripes". I used some punched stars, diamonds, stickers, Polkkaponi buttons, and small chipboard hearts as embellishments. To finalize the layout I wrote the world "talvi" (winter) with a fake snow. 

------------------------------

La plantilla de Octubre de reto Once Upon A ...Sketch está muy bonita. Aqui os presento mí LO para el reto. Espero os gusta.

20. lokakuuta 2013

LO: ystävät

Skissedillan luonnos #228 houkutteli kokeilemaan :)





Vähän riehakasta, värikästä, sekavaa. Washiteippiä, paperisuikaleita, tarroja, leimailuja, vanerikuvioita, haaraniittejä, paljetteja, chipboard-kuvioita, leipurinnyöriä.. Puuväreillä leikittelyä. Aika sekavaksi tosiaan meni, mutta
T Y K K Ä Ä N!!

-----------------------------------------

Here is my entry to Skissedilla Skecth #228 - Friends. I played with washitapes, paper stripes, stickers and added some stamping, wooden veneer shapes, brads, sequins, chipboards, baker's twine. And added the names of each with the colourpencils. The layout is a mix of everything and I really like it!

16. lokakuuta 2013

LO: 30&30 omakuvahaaste

Skräppäysputki jatkuu ja nyt innostuin 1~2~3 Get Scrappy! - blogin lokakuun haasteesta.


Ja tässäpä lopputulos. Nappasin ruudukosta rivin enemmän kuin 3 kuvaa, kukat ja chipboard. Kuvia löytyy neljä, kukat piirtelin taustapaperiin Anniskan akvarelliliiduilla ja levittelin värejä ihan sormin.



Chipboard olikin sitten vähän monimutkaisempi tapaus, koska minulla ei ollut mukana mitään chipboard-juttuja Anniskan luona. Onneksi häneltä löytyi nuo valkoiset aakkoset, tosin ne on päällystetty kankaalla. Toivottavasti käy!

Sivusta tuli todella hempeä ja herkkä, kivaa vaihtelua!

-----------------------------------

Here is my layout to 1~2~3 Get Scrappy October challenge. My row is more than 3 photos - flowers - chipboard. I have four photos and the flowers I draw to the background. The chipboard was a bit more difficult as I was scrapbooking the layout at the goddaughters' and I did not have any chipboard with me. Luckily she had the chipboard alphas and I could borrow some. The alphas are covered with fabric but I hope they count! 

-----------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de 1~2~3 Get Scrappy. Mi fila de reto octubre es más que 3 fotos - flores - "chipboard". Espero os gusta.

14. lokakuuta 2013

LO: ihana hetki

Tällä kertaa lähden mukaan Skräppihetket haasteeseen #19 "Maskit".



Leiskassani käytin kolmea maskia. Suihkuttelin taustaan ensin kolmea eri mistiä, oranssia, valkoista ja keltaista. Mistien kuivuttua, tein kuplat-maskilla valkoisia palluroita sinne tänne. Akryylimaalin kuivuttua kamera-maski ja ruskea muste pääsi käyttöön ja lisäilin muutaman kameran leiskaan. Tosin ne sain piilotettua loppujen lopuksi melkein kokonaan papereiden ym. alle.. Kolmantena maskina käytin punchinellaa,värittelin puuväreillä erivärisiä palluroita sinne tänne. Tässä vielä kuva leiskasta.


Ja pari yksityiskohtakuvaa.



Ihana paperipilli sekä kultainen washiteippi ovat ostoksia Oulun kädentaitomessuilta viikonlopulta. Ihanaa, kun Teippitarha oli siellä! Ja Anniska, kiitos kun vinkkasit leipurinnyörin kieputuksesta pillin ympärille :)

------------------------------------

Here is my layout to Skräppihetket #19 challenge, Masks. I used three masks; bubbles to make the white circles, camera - masks with brown ink, but I covered almost all the cameras, and punchinella to draw circles with color pencils. I love the colourfull layout with the straw and twine, thanks Anniska for the tip :) 

-------------------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket. El tema de reto #19 es "plantillas". He usado tres plantillas diferentes, plantilla bola con pinto blanco, plantilla de cámara con tinto márron y plantilla de "punchinella" con lápices de colores diferentes. Espero os gusta.

8. lokakuuta 2013

Project Life viikko 26

P*skarteluhaaste #203 on hauska valokuvahaaste - kuvassa on pinkki sateenvarjo sekä pallokumisaappaat. Kun näin kuvan muistin heti AC:n kumpparipaperin ja sen kaivelin esille. Ja tein Project Life - albumiin viikon 26 kuvan inspiroimana.




Kuvasta sivuun päätyivät kumpparit, pinkki/vaaleanpunainen väri sekä pilkut eri muodoissa, papereissa ja haaraniiteissä. Ja taas on yksi viikko PL-albumiin paketissa ;)

-----------------

Here is my entry to P*skarteluhaaste #203 challenge were you should take inspiration from a foto where is a pink umbrella and dotted rubber boots. I was mainly inspired by the rubber boots, color (pink/light pink) and dots and scrapbooked one more week to the Project Life album. 

---------------------

Os presento una pagina de mi Project Life; semana 26. Espero os gusta :)

7. lokakuuta 2013

LO: kaksin Kreetalla

Skräppihetket haaste #18 haastaa käyttämään valokuvasuurennosta leiskassa. Minä tartuin kesän toisen reissun kuviin ja tein A4-kokoisen leiskan.


Tulostin kotona yhden rantakuvan A4-kokoisena, ja lähdin tekemään leiskaa sen päälle. Kuvan alareunaan tulostin kahdeksan pientä yhteiskuvaa meistä pojun kanssa. Lisäsin koristepaperisuikaleen pienien kuvien alle, jotta ne erottuvat paremmin taustakuvasta.


Leiskan ylä- ja alareunaan lisäsin samanlaiset koristerykelmät; kultainen puusydän, narukiekura, pieni viirilippu, puolihelmiä ja vaneriteksti.


Otsikon perään tein myös samoista elementeistä rykelmän, ja lisäsin vielä lintunapin. Nappi taitaa olla muuten Emmon tekemä, Intohimona Askartelusta vuodelta 2012. Ehkä. 

Mutta olihan meillä pojun kanssa hieno reissu! Ja onneksi oli kaukolaukaisin mukana, niin saatiin myös paljon kuvia meistä :) Ehdottomasti voin lähteä toistekin, jos ukkelin kanssa menee kesälomat näin ristiin kuin tänä kesänä (mies ja poju lomailivat toukokuussa, mie ja poju elokuussa).

---------------------------

Here is my layout to Finnish Skräppihetket Challenge #18: photo enlargement. My layout is about our holiday in Crete - luckily I had my remote control with me so we took a lot of photos of us two. 

I used an A4 sized photos as a background of the layout and added 8 small photos at the bottom. There is a patterned paper stripe behind the small photos so that they would stand out from the background.  I added some golden wooden veneer hearts, string, self-made flags, pearls, bird flair and wooden veneer hearts as an embellishments. I do like this one, I hope you do too. 

---------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket (el reto de scrapbooking de finlandés). El tema de reto #18 era "amplificación de la foto". He usado una foto de A4 al fondo de LO.  Espero os gusta.

22. syyskuuta 2013

LO: mie just nyt


Muutama viikko takaperin bloggasin jump! - leiskan, jonka tein pöydällä olleista tarvikkeista. Tämä sivu syntyi samana päivänä, samalla metodilla, heti jump - leiskan perään.


Leimailin ensin taustalle tähtiä ja sen jälkeen etsiskelin läjän silppupapereita kuvan alle. Pidin edellisen leiskan kuvan ja tarinoinnin asettelusta, joten käytin samaa myös tässä.


Sirottelin poikki sivun tarroja, timangeja, ja piirtelin palluroita...

..ja koristerykelmään tuli samanlainen silkkikukka kuin edellisessäkin leiskassa, vanerikamera ja -nuoli, sekä muutama tarra. Sivuun listasin muutaman asian itsestäni, mitkä sillä hetkellä tulivat mieleen; kuinka pidän siitä, että palasin takaisin lyhythiuksiseksi, olen jaksanut juosta 12 km, kokeillut rullahiihtoa, laihtunut 12 kiloa helmikuusta ja kuinka pitkästä aikaa on ihana ostella uusia vaatteita.

A few weeks back I posted the jump - layout which was made only from the materials on my crafting table. This layout was also done the same day with the same method. And still it looks totally different. 

First I stamped some stars on the background and added some scraps behind the photo and the journaling. Then I added stickers, diamonds and handdrawn circles from corner to corner, and in the bigger embellishments cluster I added almost the same elements as in the previous layout: circle flower, wooden veneer camera and a sticker. The page is about me right now - I just listed some things of me which came to my mind: love the short hair after a four year break, have lost 12 kilos since February, ran 12 km, tried rollerskiing, enjoy shopping new clothes.. 

19. syyskuuta 2013

LO: Pikkuserkut

Skräppihetket haasteessa #17 kehotetaan leikkaamaan kuvioita kuviopaperista. Minä kaivoin esille Sassafrass Lassin papereita ja tein tällaisen leiskan


Minun täytyy tunnustaa, että olen todella laiska mitä tulee kuvioiden leikkelyyn - minulla ei riitä kärsivällisyys pikkutarkkaan kuvion leikkaamiseen.. Monimutkaisin kuvio mitä tähän haasteeseen leikkelin oli kolme tähteä leiskan oikeassa reunassa.. Muissa kuvioissa minun ei tarvinut kuin leikata suoraan :) Norsu-kuva, Love-tagi, tarinointilaatikko ja paperisuikaleet on leikelty kahdesta eri Sassafrass Lassin kuviopaperista.

Koristeina muutama tarra, käsin piirrettyjä kolmosia, ne leikatut tähdet sekä pari vaneerinuolta. Ei ihmeitä, mutta leiskasta tuli mielestäni ihan kiva :) Tällaista tällä kertaa täällä, kiva kun kävit!

-----------------------------

Here is my layout for the #17 Skräppihetket challenge: fussy cutting. I am lazy when it comes to fussy cutting, it takes too much time to cut complicated figures. So instead I cut the three starts on the right side of the layout. The elephant figure, love tag, journaling card and the paper stripes are cut from two different Sassafrass Lass papers. Some stickers, handdrawn numbers, the stars and wooden veneer shapes as embellishments and that's about it. Thanks for visiting!

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket (el reto de scrapbooking de finlandés). El tema de reto #17 era "fussy cutting".  Espero os gusta.

17. syyskuuta 2013

LO: me kolme ~ us three

Lähdin mukaan Skissedillan tämän viikona haasteeseen, luonnos #225 on todella ihana!

I played along with this week's Skissedilla Sketch, #225 and here is my layout


Me kolme <3 Tämä on yksi syyskuun aikana otetuista kuvista 30&30 omakuvahaasteen innoittamana. Yhteiskuvia tulee otettua liian harvoin, joten hetihän se uusin piti saada skräpättyä.

Us three <3 This photo of us is taken just a few days ago and it was inspired by the 30&30 selfpotrait challenge. I just wanted to scrap this one asap. 



Tuputtelin ensin taustalle vaaleanpunaisella Distress Ink:llä runon pätkiä (joita ei enää juurikaan näy) ja sitten lisäilin vähän sinne tänne palluroita akryylimaalilla. Pallurasabluunassa oli jäänteinä punaisesta musteesta, joten palluroista tulikin hennon vaaleanpunaisia valkoisen sijasta - heti parempi :). Sitten piirtelin muutamia pilviä lyijykynällä, apuna käytin Studio Calicon chipboard - kuvioita. Kun kuva ja sen alla olevat paperit oli kiinnittetty, raaputtelin keltaiset lehtisiirtokuvat paikoilleen. Keltainen oli mielestäni liian kirkas sellaisenaan, joten sivelin hieman valkoista akryylimaalia siirtokuvien päälle. Studio Calicon sydän-tarroista tein boordin kuvan alareunaan. Vielä otsikko, lyhyt tarinointi ja muutamat XO-leimailut ja sivu oli valmis. Olipas ihana skräpätä pitkästä aikaa!

First I masked some texts on the background with pink Distress Ink (I just managed to cover almost all of it with the photo and the papers..) and then added some circles with white acrylic paint. There was some red ink on the circle mask I used so the circles are pink instead of white - I like it. I draw some clouds with pencil, I used a Studio Calico chipboard shapes as a sablon. The yellow leaf rub-ons got some white paint on them to not to be so bright, and the border is made of Studio Calico heart stickers. Then I added the title, few words of journaling, some XO-stamping and here you have the final result. Hope you like it.

Os presento una página que he hecho según la plantilla del reto de Skissedilla #225. Espero os gusta.

9. elokuuta 2013

LO: jump

Skräppäys perinteisessä muodossaan on tänä vuonna jäänyt Project Lifen ja liikunnan jalkoihin. Toissa aamuna minulla oli yllättäen reilu tunti aikaa ennen pojan heräämistä ja päätin kokeilla miltä skräppäys tauon jälkeen taas tuntuu. Ja olihan muuten mukavaa! :)

Jotta aloittaminen olisi helpompaa, päätin käyttää vain niitä juttuja mitä pöydältä löytyi jo valmiiksi, lisäksi ajatukset kertakaikkisen upeasta sivusta hautasin samantien. Halusin vain hetken nauttia skräppäyksestä ilman paineita lopputuloksesta. Ja tällainen sivu syntyi:

Fiilistelyleiska meidän pikku vesipedosta. Sivun pohjalle suihkutin ensin hieman oranssia, pari paperinpalaa kuvan alle ja kuva ja tarinointi ison PL-kortin päälle. 



Vielä lisäsin parit koristeet ja sivu oli valmis. Ja oli aivan ihanaa skräpätä!

Jump! I haven't been scrapbooking 12x12 page in ages, only I have worked with my PL album. But this week one morning I had a chance to do some scrapbooking and oh boy it felt good! This is what I did, jump layout about our little swimmer with supplies I had laying on my desk.  

30. kesäkuuta 2013

Project Life Viikko 13 ~ Week 13


Viikko 13 oli tapahtumia täynnä, joten parin viikon tauon jälkeen tein aukeaman albumiin. Poju pääsi kummin ja papan kanssa ns poikien reissulle möksälle, minä kävin kampaajalla, mies lähti Venäjälle pilkille, minulla ja pojulla alkoi loma, kävimme Angry Birds - puistolla, lähdimme pääsiäisen viettoon mökille, mies sai elämänsä eka kertaa raudun ja möksällä oli sunnuntaina vähän draamaa, kun lunta tuli niin, että tie meni umpeen.


Olen katsonut aika paljon Two Peas in a Bucketin Project Life - videoita viime aikoina. Niistä inspiroituneena olen alkanut käyttämään enemmän kuviopapereita kuvien taustoina ja tarinointilappusten alla, ja alkanut lisäämään rohkeammin myös muita koristeita kuvien lomaan.


Ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että oma tyyli tehdä Project Lifea on löytynyt. Ja mikä parasta, tähänkin sivuun sain kulutettua papereita, jotka ovat olleet käyttämättä varmaan pari vuotta..

We had quite of lot of things going on on week 13. My boy had a special day with his granpa and uncle at the cottage, I had a new haircut, my husband left to Russia for ice fishing trip, our holiday week started, we visited Angry Birds park, went to cottage to enjoy the Easter time, and at the end of the week had a little drama at the cottage cos it snowed so much that we got stucked there..

Lately I have been watching quite a lot of those Project Life videos by Two Peas in a Bucket. And being inspired by them to use more patterned papers behind the photos and journaling cards. It feels like I am finally finding my style to do the Project Life pages. And the best part is that I have been using papers which have been laying around for one-two years (or more..). 

Os presento dos pagina de mi Project Life; semana 13. Espero os gusta :)

27. kesäkuuta 2013

Project Life Viikko 12 ~ Week 12


Meidän viikkoon mahtui puhallustusseilla piirtämistä, tyynysotaa, ihania kommentteja blogissa, lauantai-aamun Angry Birdsejä, Earth Hour, elokuva-iltaa ja askarteluhetkeä Oulussa.

Edelleen aika simppelillä tavalla tein tämänkin viikon. Muutamiin valokuviin laitoin taustapaperiksi värikästä kuviopaperia (piristävät sivua kummasti) ja leikkelin jotain kuvioita leikkureilla koristeeksi valokuvien nurkkiin.

Project Life and week 12. This week we draw a little, had a pillow fight, played Angry Birds, participated to Earth Hour, had a movie night at home and scrapbooked a little with Anniska.
Again a quite simple page with some patterned paper behind the photos and some punched figures as embellishments.

Os presento una pagina de mi Project Life; semana 12. Espero os gusta.