21. marraskuuta 2013

LO for Skissedilla Sketch #229

Skissedillan luonnos #229 houkutteli jälleen skräppäämään pienen tauon jälkeen. Ihana luonnos, vai mitä?


Ja tässä oma leiskani luonnoksen pohjalta:


Syksyllä ja varsinkin lokakuussa meidän perheessä elettiin jännittäviä aikoja, kun pikkuveli oli ehdolla nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Pj-kisaa tuli seurattua myös twitterissä, joten otsikoksi tuli pj-kisan hashtag ja valokuvaksi luonnollisesti yksi kampajassa käytetty "mainoskuva". Aloitin leiskan tekemisen piirtämällä ensimmäisenä nuo tähdet AquaMarkereilla. Sitten paperiveitsellä leikkelin tähtiä hieman irti, jotta sain valokuvan taustoineen tähtien alle.


Koristeina lisäksi paljetteja, vaneerikoristeita (väritetty AquaMarkereilla), korkkitähtiä, muutama tarra, hieman leimailuja..


Tarinointi löytyy pienestä kirjekuoresta, jossa on yhteensä kolme tarinointilappua. Kun otsikkokin oli jo paikallaan, tuntui, että jotain pitäisi vielä keksiä, joten leikkasin valkoisesta taustakartongista vinot suikaleet pois ja lisäsin taustalle oranssin kuviopaperin ja kraft-kartongin. Parempi!

---------------------

Here is my layout to Skissedilla Sketch #229, lovely sketch once again! 

"Keep calm and vote" We were living exciting times on our family in October as my brother was one of the candidates for chairman of one youth association. The main title of the page is the hashtag used on twitter during the campaign and the photo is one of his "adds".

I draw the stars with AquaMarkers and cut them out of the page a little to put the photo underneath. I added sequins, wooden veneer shapes colored with AquaMarkers, cork stars and some stamping to embellish the page and the journaling cards are in a little envelope. At this point I wanted to add something so I cut the white cardstock a little and added an orange patterned paper and kraft cardstock on the back. Better :)

8. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 17


Viikko 17 on ehdottomasti yksi suosikkiviikostani PL - albumissa askartelumielessä. Pidän hirveästi viikon väreistä ja pienistä koristeluista, jotka mielestäni onnistuivat. Viikko on simppeli, mutta silti siinä on jotain jekkua.

Mielestäni viikon TOP - kohdat ovat yllä oleva kuva, jossa olen koristeluun käyttänyt Studio Calicon polaroid - kehystä väärinpäin ja Elle's Studion banneria..

... ja tämä kuva. AC:n raaputustarrat <3

Tuohon yhteen tyhjään journaling-korttiin lisään viikon painonpudotustilanteen sekä sen hetkiset mitat.

--------------------------

Project Life - week 17. This is one of my favorits so far. Simple but still there are some little things to catch the eye. My favs of this week are the framed photo with Elle's Studio banner and the photo of my boy with the Love - rubons.

5. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 16


Project Life ja viikko 16. Tämä aukeama oli jotenkin hirmuisen vaikea tehdä. Halusin käyttää jotain vanhoja Dear Lizzy - papereita pois, ja aukeaman teko meni vähän väkisin vääntämiseksi, vaikka paperit ihania ovatkin.


Viikon hitti on pojun hoidosta saama luisteludiplomi (oikeassa alanurkassa) ..

... ja jostain syystä pidän myös tästä sydän - nuoli - viritelmästä :)

------------------

Project Life and week 16. I don't like the look of this week but hey, one week more documented. The tops of this week are the skating diplom which my boy got from the daycare and the heart-arrow-thingey on the photo.

1. marraskuuta 2013

Project Life - viikko 15

Minun Project Life - postaukset laahaa vähän jäljessä.. Tosin PL-albumi itsessään laahaa myös jäljessä. Postauksissa olen menossa viikossa 15, itse albumin teossa viikossa 27.. Motivaatio ja inspiraatio on vähän hakusessa. Mutta tässä pari kuvaa viikosta 15:

 

Viikolla 15 tuntui tapahtuvan taas vaikka ja mitä, joten PL-albumiin tuli tehtyä kokonainen aukeama.


Viikko - korttiin kokeilin embossausta Distress Stainin avulla, Tein ensin läikät valkoisella Distress Stainilla ja ripottelin punaisen embossausjauheen heti päälle - hyvin onnistui.


Journaling - korttia tuunailin hieman napeilla, leipurinnyörillä, leimailuilla ja vaneriukkelilla.


Tämä itsetulostettu journaling-kortti muuttui mielenkiintoisemmaksi pienellä sydänklemmarilla ja nuolileimailuilla.

Poju oli viikonlopun mumman ja papan kanssa möksällä, ja tuosta reissusta pappa kirjoitteli tarinaa <3 Myös pojun piirustus tallentui PL-albumiin.

---------------------

Running behind with my Project Life posts as well with the Project Life album itself. Here are some photos of my week 15. The most important part of the week for me is the note written by my dad (on don't forget - card) - my boy spent the weekend with my mum and dad at the cottage and my dad wrote a note about it. Also my boy's drawing is important - for some reason I find it hard to add his art to the album as a part of the week's story. I don't know why. I hope to do it more often.