Osallistun juuri parhaillaan elämäni ensimmäiselle online-skräppäyskurssille, lähdin Shimellen Scrapbook Remix - kurssille mukaan. Ensimmäinen viikko on takana ja ensimmäinen leiskakin kurssin innoittamana on syntynyt.
Minulle skräppäyksessä haasteellisinta on papereiden valinta / eri valmistajien papereiden keskenään sekoittaminen sekä asettelu. Alkuaikoina saatoin pähkäillä paperivalintojen kanssa tunteja. Noin pari vuotta sitten aloin tilaamaan The Scrap-Roomin page kittejä, ja niistä onkin ollut iso apu. Mutta se tarkoittaa sitä, että irtona ostamani paperit ovat sinnikkäästi vain hyllyssä odottamassa käyttöä. Ja nyt haluttaisi taas niihinkin tarttua enenevissä määrin, joten päätin lähteä kurssille mukaan. Muutamia hyviä tärppejä onkin jo tullut.
Tämä leiska syntyi kolmen ensimmäisen kurssipäivän innoittamana. Asettelu on skräpistetty Shimellen kurssille tekemästä leiskasta, ja sivussa on käytetty kuviopapereiden "b-puolia" - b-puolet ovat yleensä huomattavasti neutraalikuvioisempia, ja se helpottaa kummasti papereiden sekoitteluprosessia! Aina ei voi kaikkea tajuta itse ;)
Ensimmäisen kanssa aloitin "varovasti" ja sotkin keskenään vain Sassafrass Lassin ja Basic Greyn papereita. Lisäksi hieman kuitupaperia (?), ja koristeina ruusuja, vanerisydän ja dropseja. Tykkään tämän leiskan tunnelmasta tosi paljon.
--------------------
Mixing patterned papers is challenging for me. For the past two years I have resolved this problem with the readymade page kits. But it means that I do not use my patterned paper storage at all.. So I decided to join Shimelle's Scrapbook Remix - class to get some tips and learn some tricks for the mixing and matching. Here is my first layout inspired by the class. I scraplifted one layout Shimelle had done for the class. I also used only the b-sides to make the mixing more easy and went for almost one colour scheme. I like the result! Hopefully I have more time this week or the weekend to do some more layouts!
30. lokakuuta 2012
28. lokakuuta 2012
LO: apuripoika ja pieni askartelutuokio, splash ja liukumäessä
Olen viime aikoina tehnyt aika paljon leiskoja, joissa on paljon mistejä, vähän gessokokeiluja, todella vähän kuviopapereita, enemmän teippejä ja niin edelleen. Olen myös ajatellut, että miksi näitä sivuja ja kokeiluja teen, koska en ole ihan varma ovatko ne "mun juttu". Joten päätin jättää musteet, mistit, maalit ja pensselit hyllyyn ja kokeilla tehdä leiskan "perinteisellä" tyylilläni.
Noh, eihän siitä nyt mitään tullut. Mietin pitkään, laitanko tätä leiskaa edes tänne blogiin, mutta ajattelin sen sitten kuitenkin laittaa, kera sekalaisten pohdintojen.
Jos selailee vanhoja leiskojani (v. 2010-2011 tehtyjä, joiden kuvat olivat ennen vuodatus- blogissani ja nyt ties missä..), on niissä paljon kuviopaperia ja vähän koristeita. Koristeina on paljon juuri nappeja tai papereista leikeltyjä juttuja. Joten lähdin sivua tekemään samalta pohjalta. Paljon kuviopaperia, vähän koristeita, tarinointia jne. No eihän sivu näytä miltään. Pakko oli kaivaa maalipurkki ja laittaa pikkuisen roiskeita ilmettä tuomaan. Ja silti sivu näyttää hyvin valjulta, en tunne sitä ollenkaan omakseni. Ja se oli hyvin vaikea tehdä..
Otin työn alle seuraavan leiskan.
Jälleen paljon kuviopaperia, mutta nyt rohkeammin mukaan erilaisia koristeita, vähän vaneerikoristeita, haaraniittejä, tarroja, kangassuikaletta jonka mistasin harmaalla itsetehdyllä suihkeella. Koristerykelmät visuaalisen kolmion muotoon. Lopputulos on vähän parempi, mutta en edelleenkään koe omakseni.
Ja tässä sivussa on kuitenkin hyvin paljon tuttua ja tutunnäköisiä elementtejä vanhoihin leiskoihin verrattuna.
Noh, koska lopputulos ei vieläkään tunnu täysin omalta, ei kun uutta työtä tekemään. Jospa kolmas kerta toden sanoo? Ja sallitaan nyt kaikki ne mistit, musteet ja muut ihmeaineet.
Kääk! Mitä silmäni näkevätkään? Sivu, jossa on vain suikale kuviopaperia. Mistiä, mistiä, gessoa, konfetteja. Kalvokoristeita.Visuaalista kolmiota haettu mistien sijoittelussa.
Ei tarinointia ollenkaan. (No en kyllä ole mikään Runeberg ollut aiemminkaan.) Paljon valkoista.
Onko se sitten jatkossa tätä?
Kokeillaanpas vielä kerran.
Okei, mistiä löytyy edelleen! Samoin koristerykelmät visuaalisen kolmion muodossa. Mutta hei, siellähän on kuviopaperiakin! Washiteippejä. Vaneerikoristeita. AC:n aakkoset. Tästä mie tykkään!!
Vaikuttaisi siis siltä, että tällä hetkellä:
- Mistit ovat sittenkin mun juttu (ainakin tällä hetkellä). Sabluunoiden kera ja ilman. Mistien (tai muiden tehosteaineiden) käyttö on kuitenkin suht´ hillittyä ja paperi ei saa kupruilla älyttömästi (siitä en tykkää yhtään)
- Visuaalinen kolmio löytyy melkein leiskasta kuin leiskasta ja erityisesti koristerykelmät tulee laitettua tällä hetkellä visuaalisen kolmion muotoon
- Käytän värejä rohkeammin kuin ennen, etenkin viime aikoina kirkkaat värit ovat olleet pop!
- Myös koristeet ovat pop! Sivuissa on huomattavasti enemmän koristeita entiseen verrattuna.
- Valkoinen taustakartonki on poppop!
- Asettelu on edelleen se kaikista hankalin juttu, ja haasteellisin.
- Haasteet helpottavat leiskan aloittamista huomattavasti.
- Oma tyyli, se "mun juttu" on edelleen hakusessa. Mutta oikealla tiellä ollaan, ja todella lähellä jo, ainakin nyt tuntuu siltä!
(Kolme ylintä leiskaa on tehty saman päivän/kahden päivän aikana. Neljäs leiska n. viikon päästä.)
------
I am trying to find out what is my thing on scrapbooking and what kind of style I have. I have thought that mists and paints are not part of me eventhough I have been using them quite a lot lately. Just for fun I tried to scrap a page which reflects my style at the moment and after four different layouts I think I've done it. And it seems that the mists and paints are part of it. Eventhough I thoughed they wouldn't be.

26. lokakuuta 2012
LO: moottoriveneellä!
Joskus on liikaa hyviä kuvia skräpättäväksi ja päätöksenteko, mitä seuraavaksi skräppää, on hankalaa. Tämä kuva oli helppo valita, koska poju juoksi sen kanssa taloa ympäri ja huuteli "äiti, äiti, kato, mie ajan moottoriveneellä!!"
Pappa meni ja opetti pojun "ohjaamaan" moottorivenettä. Siitä on riittänyt juttua koko kesän, on aika iso juttu!
Sivun tekoon käytin yhtä Scrap-Roomin pakkia, Little Yellow Bicycle: Splash. Paperit siis tuosta pakista. Kalat leikkelin kuviopaperista, katkoviivat reunoille ja paljetit silmiksi. Sopivat mielestäni hyvin sivuun, koska minnekäs muualle ne pojat veneellä menee, kuin kalalle..
Hm, näyttääpä sivu vähän valjulta näissä kuvissa, pitääpä kokeilla, jos tulisi ryhtiä lisää, jos kirjoittelee vähän tarinaa tuohon kuvan oikealle puolelle.
--------------
Sometimes it is hard to decide which photo will be scrapped next. Now I did not have that problem because when my little boy saw this photo he was running around the house and yelling "mom, mom, look, I am driving the boat!!". Oh my, my dad, what did you do when you teached him to "drive" the boat? ;)
The papers are from Little Yellow Bicycle: Splash collection. Some mists, sequins, fishes cutted from patterned paper.. I think I still need to add some journaling on the right side of the photo but otherwise I like the layout :)

25. lokakuuta 2012
LO: kopotikop
Välillä syntyy jokunen leiska ilman haastettakin! Tosin sivusta löytyy samaa ilmettä kuin tästä ja tästä leiskasta. Taitaa olla tämän hetken lempivärit..
Tämä sivu syntyi Anniskan luona tuossa pari viikkoa sitten ja sainkin lainata Anniskan maskia, kiitos paljon! Lisäksi sivuun lensi teippisuikaileita, paperisuikale, pompom-nauhaa, paljetteja, Studio Calicon Mistables aurinkoja (tosin ihan valkoisina), craft-tähtiä ja vaneerikoristeita, tottakai.
Tämän verran jos tulee jatkossakin käytettyä kuviopaperia per sivu, niin mun kuviopaperivarastot ei lopu ikinä! Apuaaa..
----------
About two weeks ago I had a change to craft with Anniska. And yes, we did scrap! All nights long.. Here is one of the layouts which I did during the weekend. Thanks Anniska for the mask, it is so cute! There is also some washi tape, pompom ribbon, sequins, mistable sun stickers, craft stars and wooden veneer birds as well. And one stripe of patterned paper. Oh my, my stock of patterned papers will never end if I only use this little per page!

23. lokakuuta 2012
LO: loma
Amalian haasteissa lokakuussa kehotetaan käyttämään talouspaperia. Vähän piti raapustella päätä, mutta sitten muistin kesällä pojun kanssa tekemäni jalanjälki - paperin ja aloin etsimään meidän jaloista kuvia ;)
Leikkasin talouspaperista kuvan alle taustat. Isomman taustapaperin suihkuttelin keltaisella mistillä ja pienemmän taustapaperin värjäsin ruskealla musteella. Talouspaperien välissä on pala kreppipaperia. Paperit ompelin taustakartonkiin kiinni ennen valokuvan liimaamista. Kopio-, talous- ja kreppipaperiympyröistä tein kolme kukkaa vielä koristeiksi. Tarinointi on tällä kertaa notes - lapussa valokuvan alla.
------------
Here is my layout to Amalia's challenges. The challenge was to use paper towels. I used some paper towels under the photo and also on the flowers which I made for the page. The papers under the photo were misted with yellow and brown mists. The background paper is few months old, my little boy wanted to do some crafting one day so we did a bit of feet painting ;)

21. lokakuuta 2012
LO: herkkupäivä
Jälleen mukaan Vuoroin Vieraissa - haasteeseen pienen tauon jälkeen. Tällä kertaa Creomi oli tehdyt todella haasteellisen bingo-ruudukon. Mietin pitkään, mitä riviä sieltä alan tekemään, kun kaikki tuntuivat aika haasteellisilta :) Mutta riviksi valitsin sulka - ommel - maali ja tällainen leiska syntyi:
Mistasin taustan vihreällä, oranssilla ja keltaisella. Sen jälkeen lisäsin sulan sivuun, kiinnitin sen ommellen satunnaisia pistoja sinne tänne. Sitten tein kuplamaskilla ja valkoisella maalilla kuvioita valokuvien alle. Lisäksi muutamia roiskeita tuonne oikeaan yläkulmaan. Tämän jälkeen aloin lisäämään paperit, kuvat ja koristeet. Ja kun kaikki oli paikoillaan, huomasin, että maalikuvioinnista jäi esille vain yläkulman roiskeet (tou!!) ja sulan kiinnittäneistä ompeleista vain yksi pisto (tuplatou!!). No, mutta uskokaa, on ne siellä. :)
Sivusta tuli aika hassu :) Aika saman tyylinen kuin tästä pääsiäisleiskasta.
Kiitokset teille kaikille ihanille, jotka olette viime postauksiin kommentoineet! En ole ehtinyt käydä kiittelemässä kommenteista :) Olen viettänyt "hiljaiseloa" tämän viikon, ja blogini on ollut "aktiivinen" ajastettujen postausten ansiosta. Jospa tästä taas innostuisi ja piristyisi.
-------
Here is my layout for Vuoroin Vieraissa challenge. My layout is a bit funny :) But I like the bright colors, brightens my day a little.. :)

20. lokakuuta 2012
Post it.
Kiitos paljon Jeppula tunnustuksesta! Ilahduin todella paljon!
Tunnustuksen haluan jakaa seuraaville arkeani ilahduttaville blogeille: Nelsson - Ei oo pakko jos ei taho, Omuli - omuli.net, Kaisa - Kaisa värkkää, Petra ja Roosa - Pientä kivaa ja Tiina - Muita ihania. Kiitos teille, postauksianne on aina ilo lukea!
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
19. lokakuuta 2012
LO: off & on the road
Tässäpä yksi leiskakokeilu jälleen :) off & on the road:
Kaikki lähti pöydällä olleesta vihreästä paperipussista, joka sopi väritykseltään potkulautailukuviin. Leikkasin pussista pohjan pois ja liimasin pussin sivuun. Mallailin koristeet, roiskeet, nuolet, otsikot paikalleen ja sitten mietin, että jotain vielä puuttuu. Aloin sitten jälkikäteen lisäämään noita vihreitä nuolia mistaamalla, ja noh, meinas olla vähän haasteellista ;) Mutta tulipahan tehtyä :D Sivun tekeminen meni muutenkin ihan epätavalliseksi säätämiseksi. Aluksi sivun reunoja kiersi tuo vihreäraitainen washiteippi. Jossain välissä se ei enää näyttänyt hyvältä ja revin teipit pois. Ilman teippejä sivu näytti ryhdittömältä, joten eikun taas teippejä lisäämään.. Tällä kertaa kuitenkin vain ylä- ja alareunaan. Loppujen lopuksi hermostuin säätämiseen teippien ja nuolien kanssa ja pistin sivun valmiiden pinoon..
---------
Off & on the road. I had a green paperbag on my desk and as it matched to the colors of the kickboard-pictures I decided to use the bag under the photos and as a place for the hidden journaling. I added some paper stripes and embellishements, paintsplashes and title and thought something was missing. After I thought something was missing and decided to add the arrows by misting some green colors. It was a bit of a challenge as everything else was already there..
17. lokakuuta 2012
LO: always look on the bright side of life!
Anniska haastoi minut joku aika sitten skräpistämään jonkun hänen leiskoistaan ja päätinkin skräpistää yhden all-time-favoriten- tuo on aivan mahtis leiska! Ja tässäpä minun versioni:
Otsikon kuvaaminen olikin haasteellista, ja se ei kuvassa kunnolla erotu - livenä paremminkin. Valokuvassa on siis osittain kirjoitettu ja osittain tarroilla kirjattu otsikko "always look on the bright side of life!". Siinäpä minulle pessimistisyyteen taipuvaiselle tavoitetta ;)
Paperisuikaleita, haaraniittejä, nappeja. Sivun ylä- ja alareunaan myös paperisuikaleet aloittamaan ja lopettamaan sivu. Tätä sivua tehdessä tuntui siltä, että "tulin kotiin" :) Ehkä se johtui tuosta 6x12 koosta, siitä on aikaa kun olen sen kokoisen leiskan tehnyt viimeksi. Tai ehkä se johtui siitä, että jätin maalit ja mistit pois ja vain tein simppelin leiskan. En miettinyt liikoja vain annoin mennä. Tätä tunnetta lisää!
------------
Anniska challenged me to scraplift her layout and I chose one of my all-time-favorite ones - that layout is amazing! Above is my version of the layout. The title is partly written by hand and partly by stickers to the photo - "always look on the bright side of life!" - that could be my motto at the moment. The page itself is simple: some paper stripes, brads, buttons, picture of the camera and that's about it.

15. lokakuuta 2012
LO: Hyppy, hyppy, hyppy!
Poju on ihan innoissaan trampoliinilla hyppelemisestä. Ja äiti on ihan innoissaan kun saa ottaa kuvia liikkuvasta kohteesta ja vielä enemmän innoissaan, kun kuvaan tallentuu (tarkkana) ilmassa oleva pikkumies. Näitä kuvia muuten riittää viime kesältä.. Onneks meillä ei ole omaa tramppaa..
Löysin paperiläjästä valkoisen kartongin, jonka alalaidasta oli leikattu pilviä. Vihoviimeinen valkoinen kartonki, joten pakko oli ottaa käyttöön. Leikkasin sitten pilviä myös yläreunaan ja liimasin kuviopaperit alle. Sitten keskelle sivua samojen kuviopapereiden avulla kuvarykelmä, vähän koristeita ja siinäpä oli tämä sivu. Polkkaponin napissa lukee muuten pojun koko nimi, siksi suttasin sen.. Ai, ja olenko muistanut sanoa, että klikkaamalla saat kuvat isommiksi ?
---------------
One sporty layout of my boy jumping around. He so loves it. And I love to take the photos of him while he is jumping!

14. lokakuuta 2012
LO: Kuperkeikkaa - Somersaults
Olipas kiva viikonloppu! Kävimme viikonloppureissulla Anniskan luona ja vierailimme Oulun kädentaitomessuilla. Ostoksia tuli tehtyä, vaikka tänä vuonna askartelutarvikevalikoima olikin vähän pettymys. Mutta on siellä messuilla aina mukava käydä!
Illat/yöt menikin skräpätessä ja tänäänkin skräppäsimme hetken, kun poju oli mumman ja tädin kanssa lenkillä.
Tässäpä yksi viikonloppuna valmistuneista leiskoista. Scrap365:n lokakuun luonnoshaaste oli tosi kivan näköinen, joten tartuin haasteeseen.

Sivussa käytin Scrap-Roomin pakkia, joka on tullut vuosi sitten toukokuussa. Vihdoinkin sain pakin korkattua! Pakissa oli päällimmäisenä ollut tosi ärtsäkän värinen "kolmiopaperi", jota säikyin joka kerta kun otin pakin käteeni. Olinkin ihan missannut tuon ihanan ihanan keltaisin paperin. Sivuun tulikin oikein pirtsakat värit ja tykkään lopputuloksesta tosi paljon :)
Yläreunan viirinauharivistö on yhdistelmä maskattua viirinauhaa, pompomnauhaa ja kimalleliimaviivoja. Enjoy-koristeympyrä (aivan ihana!) tuli pakin mukana ja oikeaan reunaan yritin tehdä itse samantyylisen koristeen kaveriksi. Leikkasin kaksi ympyrää kuviopaperista ja leikkasin reunat hapsuiksi. Keskelle liimasin kuviopaperista pienemmän ympyrän ja lisäsin tekstitarran ohueen kuviopaperisuikaleeseen. Pienemmän ympyrän reunoihin lisäsin vielä vähän kimalleliimaa. Molempien ympyröiden yhteyteen rykelmiin vielä viirit, vanerinuolet kimalleliimalla päällystettynä ja kangaspäällysteiset haaraniitit. Tarinointia ei tässä leiskassa ole, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ;)
----------------------
Here is my layout to Sketchbook365: October Sketch Challenge. I used an old Scrap-Room kit for the page and really like the the bright colors. My banner is a combination of masked banner, some pompomribbon and sparkling glue lines. There are two embellishments clusters with circles, wooden arrows with sparkling glue, fabric brads and a little flags. I like to final result, hope you do too!
13. lokakuuta 2012
LO: Virvon varvon
Kun joulu on kohta ovella (kaikesta joulumainonnasta jo päätellen) on aika pistää viime pääsiäinen pakettiin, eikös juu?
Me käytiin virpomassa! En muista koska viimeksi sitä on tullut tehtyä.. Virvottiin mummolassa ja mummolan naapurissa, ja pitihän ne vermeetkin laittaa päälle, ettei aiheetta palkkaa saada. Pikkuinen osallistui varpujen tekoon ja mummolassa loruiltiinkin vähän. Naapurissa iski ujostus, mutta varpu heilui lorun tahtiin. Ja oli muuten hauskaa hullutella :)
------------
As the Christmas is almost here it is time to wrap up the Easter memories, isn't it? A layout with a picture of last Easter when my son and I were dressed all Easter witch alike ;) Had a fun day so I wanted that the layout is a fun one too.
11. lokakuuta 2012
LO: iso poika
Oletko jo huomannut Scrap365 uuden haasteen Shake it up? Ensimmäisen Shake it up:n ainekset ovat: kolme väriä: keltainen, oranssi
ja violetti, 2 valokuvaa, 3 kuviopaperia, 4 tagia, leipurinnyöriä ja
hieman Haaste vaikutti todella kivalta, joten eikun kokeilemaan! Tässäpä minun viritelmä:
Vähän pitää ehkä katsella suurennuslasilla, mutta kyllä sieltä kaikki löytyy :) Valokuvat ovat päällekkäin, kolmas kuviopaperi on yksi ympyrä ylimmäisessä kukassa, 2 tagia on kukkien alla (piilotarinointi), yksi vaaleanpunainen ympyrätagi on kukassa ja numero 2 tagikortti löytyy myös. Ei ehkä selkeimmät tagit, mutta mun maailmassa lasketaan tageiksi ;) Leipurinnyöriä kieputtelin kukkia kiertelemään ja maaliakin tuli roiskittua.
Tarinointiin kirjoittelin juttuja, mitä poju teki kun oli kaksi & mitä hänellä tuli silloin opittua.
-------------
Here is my entry to Shake it up! challenge. The ingredients were: three colors: yellow, orange and purple, 2 photos, 3 patterned papers, 4 tags, some bakers twine and paint. It can be a bit of a challenge to find all the ingredients from my layout but they are there, believe me :) Photos are at the top of each other, the third patterned paper is one circle on the upper flower. The pink circle on one of the flowers is a tag, the number 2 is a tag and two tags are under the flowers (hidden journaling). A bit of the twine around the flowers and some paints splashes around the layout. The story is about my 2 years old boy and what he did while he was 2yrs old.

10. lokakuuta 2012
LO: Koska pojat on poikia?
Päätinpä kokeilla Skissedillan luonnoshaasteita toisenkin kerran ja tässä osallistumiseni haasteeseen #179.
Meillä mennään kulkuvälineestä riippumatta aina lujaa, välillä pitää päästä maastoon ja välillä keulitaan, äänitehosteiden kera. Lienee koska pojat on poikia?
Teippasin ensin taustaan hieman washiteippiä sekä oranssin kakkupaperin ja levitin hieman gessoa päälle. Sitten yritin embossata nuolikuviota tuohon otsikon alle, mutta se ei ihan onnistunut.. Noh embossattiin sitten epämääräinen läikkä otsikon alle :D Uusi yritys punaisten nuolten kera, jo pari kappaletta onnistui. Valokuvissa on pari ommelpistoa leipurinnyörillä tehtynä, tuomassa tekstuuria. Pilviwashiteippiä, vaneripyörät ja haaraniittirykelmät. Otsikko ja tarinointi ja valmista tuli. (Ai niin, perhosrivi alareunassa oli jo valmiina tässä jämäpaperissa. Annoin sitten olla ;) )
---------
Here is my layout to Skissedilla Sketch #179. First I taped some washi on the pattern paper and attached the orange cake paper as well. Then painted them with a gesso. I tried to emboss some white arrows (under the title) but it did not go as planned and instead there is an undefined splash of white empossing powder.. A new try with the red arrows and that worked ok. A few stiches with a bakery twine on the photos, some cloudy washitape, wooden bicycles and some brads. After that I added journaling and title and the page was finished. I followed the sketch pretty tight, althoug the small thingy on the upper left of the page, is in my layout on lower right of the page.

9. lokakuuta 2012
Smash: Vamos a la playa!
Smash-kirjaseen syntyy sivuja tasaista tahtia. Lomafiiliksiä on kiva muistella :) Ja nämä on kivoja välipaloja, sivu syntyy jopa alle puolessa tunnissa. Tämä sivu syntyi tämän sivun kanssa samalle aukeamalle.
Sivupohjassa oli siis valmiiksi painettuna tuo "kirjastokirjan palautuskortti ja tasku". Leikkasin kuvalle aukon taskuun (ja sitähän ei olisi tarvinnut tehdä, kun boorditarra tuli sitten siihen päälle..) ja sen jälkeen lisäsin erilaisia tarroja kuvan ala- ja yläkulmaan. Sitten leimasin tähtikuviot kuvan "jatkoksi". Musteena käytin oranssia mistiä, tämän vuoksi leimausjälki on suttuinen. Sitten otsikko paikalleen, tähdet, viimeiset roiskeet ja Smash-sivu oli paketissa.
--------------
One more page to my Smash book. I have the small version, the size is a bit bigger than A6 page. I like this size, the pages are easy and fast to make. And a big plus is that the book fits easily in my handbag!
7. lokakuuta 2012
LO: Kesälomaunelma
Mukaan Vuoroin Vieraissa haasteeseen! Tällä viikolla inspiroijana toimi Nelsson.
Pidän Nelssonin tyylistä todella paljon, olen seurannut hänen blogiaan jo useamman vuoden. Mutta olipa haasteellista lähteä tekemään Nelssonin tyylistä leiskaa!
Hain leiskaan värit ja asettelun + maaliroiskeet Nelssonin ihanasta leiskasta. Sekaan livahti myös hieman vihreää.. Aluksi jätin haaraniittirykelmät leiskasta pois, mutta sivu oli jotenkin ihan epätasapainoinen. Tänään valokuvia ottaessa totesin, että pakko leiskalle on vielä jotain tehdä ja lisäsin kolme haaraniittirykelmää otsikon, journaling-lapun ja koristenipun yhteyteen.
Joskus pienet asiat tekevät suunnattoman muutoksen. Leiska on vieläkin vähän "alaston" omaan silmään, mutta paljon parempi haaraniitteineen ja tällä kehtaa jo osallistuakin haasteeseen :D
-------------
Here is my layout to Vuoroin Vieraissa challenge number 3. This week the challenge was to be inspired by Nelsson's great style. She had made a nice layout for the blogpost. The colors, the sketch and paintsplashes were the starting point for my layout. Not my best layout but once again I challenged myself and tried something a bit different :)

6. lokakuuta 2012
LO: neljässä polvessa
Pojuni on onnekas, hänellä on kuusi mummoa :) Välillä on miettimisessään, että miten kutakin nimittää, ettei mene mummi, mumma ja isomummut ihan sekaisin pienen miehen päässä.
Otin viime keväänä polaroid-kameralla kuvan, kun vanhempani ja yksi isomummuista oli kyläilemässä. Ruskeaan vivahtava polaroid-kuva huusi rinnalleen romanttista "vintage"leiskaa. Ja voih, se aiheutti harmaita hiuksia!!! Enhän minä mitään vintage-juttuja tee! Mutta ei kun rohkeasti yrittämään.
Taustapaperin kuvioin itsetekemäni maskin avulla. Samoin kuvan alla oleva perhospaperi on tehty itse, Fiskarsin rullaleimasimella. Lisäksi ruskeita papereita, kakkupaperi, pitsinauhaa, paperinsuikaleita, washiteippiä, hieman koristeita, joka palaan ruskeaa mustetta ja siitähän tuli valmista ;)
Lisää juttua ja kuvia löydät täältä (klik klik). Ja kyllä, leiska on minun tekemä vaikka Carita sen postasikin :)
---------------
Here is one vintagelayout I scrapped for Fiskarettes. Vintage is not my thing, so this layout was such a challenge! However I like the final result with handmade papers :)

Kuka kumma kurkistaa?
Minusta on ihanaa skräpätä, mutta melkein ihanampaa on tehdä skräpäten juttuja, jotka pääsevät käyttöön. Tai askarrella juttuja, mitä käytetään. Aiemmin olen tehnyt mm. minimemon pojulle matkoille leluksi. Nyt tein Kuka kumma kurkistaa - kirjasen.
Lisää juttua löydät täältä (klik klik)
-----
Here is a small book which I've done for Fiskarettes. This was fast and easy project and so easy to add more pages, so far I have 6 different animals on the book. My little boy loves the book and it's handy on our travels.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)