NUTS Karhunkierros 2015: 31 km - höntsäkuntoilijan kisaraportti

Kotikulmilla järjestettiin viikonloppuna NUTS Karhunkierros - polkujuoksutapahtuma, ja kaverin kanssa päätettiin jo syksyllä osallistua 31 km matkalle. Niinpä laitettiin heti ilmoa sisään ilmoittautumisen auettua.

160km hurjapäät matkalla

Perjantai-iltana kävimme saattelemassa 160 km juoksijat matkaan, haimme omat juoksunumerot ja aloitimme hermoilun.

Talvella tämä todellakin oli hyvä ajatus..

"Talvella tämä oli hyvä ajatus" - todellakin. Nyt ajatus ei enää tuntunut yhtään hyvälle - kevään juoksut jäi aika vähiin alaselkävaivojen ja oman laiskuuden vuoksi. Myös keliolosuhteet tekivät sen, että maastossa ei päässyt yhtään treenaamaan ennen tapahtumaa. Omat lisäkiemurat toi pitkäaikainen sairastelu sekä viime aikojen voimakas painonnousu. Viikkoa ennen olin juossut 4 km kisassa yli 1,5 minuuttia hitaammin kuin vuotta aiemmin. Niinpä olin pyytänyt vanhempiani huoltojoukkoihin ja suunnitelma oli, että Konttaiselle asti on päästävä, mutta siinä keskeytän, jos tuntuu liian pahalta.

Viime hetken hermoiluja ja sykemittarin säätöä

Lauantai-aamu meni (onneksi) sutjakasti pojan sunnuntain pelireissukamoja pakatessa. Yhdentoista huitteilla lähdimme kohti Rukaa ja sieltä kohti Juumaa, 31 km starttipaikkaa. Matkalla kurvasimme Konttaisen huoltopaikan kautta ja katselimme reittiä Juuman huoltopisteelle. Sovimme, että emme tee mitään lämmittelyjä ja verryttelyjä, ehdimme ne tehdä hyvin 31 km matkalla :) Vielä viime hetken arvailut takkivalinnoista, koska vettä satoi ja tuuli oli todella kylmä ja sitten ei kun matkaan. 

NUTS Karhunkierros 31km, ryhmä C matkalla

Alku lähti itsellä takkuisesti käyntiin, Haglöfsin takki oli liikaa päällä, tuli heti kuuma ja jo kahden kilometrin jälkeen päästin kaverini juoksemaan omia menojaan. Ensimmäiset 5-7 km meni ihmetellessä ja nopeimpia ohi päästäessä. Epätoivo meinasi iskeä päälle, kun porukkaa vain lappoi ohi. Vilkuilin sykemittarista matkan etenemistä ja laskeskelin kilometrivauhteja - hidasta on. Kuuma on. Laitoin huoltojoukoilleni viestiä, että tuovat ensimmäiseen huoltoon ohuen takin ja sauvat. Ajattelin, että Konttaiselle asti sinnittelin ja sitten lopetan - en selviä mitenkään lopun jyrkistä nousuista. Pikkuvarpaaseen oli myös tulossa heti ensimmäinen rakko. Negatiiviset ajatukset mylläsivät mielessä ja vaikeuttivat matkantekoa. Sitten muistin miltä Napapiiri Hiihdossa tuntui 25 km jälkeen ja miten siihen pystyi omalla ajattelulla vaikuttamaan. Ei kun positiiviset ajatukset kehiin! Negatiivisuudella en saavuta mitään, positiivisilla ajatuksilla paljonkin. Diesel-moottorini lähtikin käyntiin ja juoksu (hölkkä) lähti rullaamaan. 

Jyrävän portaat otin rauhallisesti ja jatkoin hölkötellen matkaa kohti ensimmäistä juomapistettä. Sinne saavuttuani huoltojoukkojani ei vielä näkynyt. Täydensin juomapussin, napsin muutamat sipsit ja sitten mäellä näkyikin jo tutut naamat, 5v poikani ja isäni. Ihanaa! Ei kun äkkiä takin vaihto (sauvoja eivät olleet onneksi ehtineet ottaa matkaan), muutama sananvaihto matkan etenemisestä (olkaa Konttaisella, lopetan varmaan siihen) ja matka jatkui. Muutaman sata metriä juostuani muistin, että pirkule, unohdin laastaroida varpaani ja pysähdyin hetkeksi uudelleen.

Siitä alkoikin matkan paras osuus. Hölkkäilin rauhallista, omaa vauhtia, ja jalka nousi kevyesti. Välillä jopa ohitin pari ihmistä. Keskityin positiivisiin ajatuksiin ja muistelin talven hiihtolenkkejä. Tämä toi uskoa omaan tekemiseen ja aloin varovaisesti haaveilla jopa maaliin pääsystä. 

Jossain hieman ennen puoltaväliä saavutin pari naista ja hetken heidän takana hölkättyäni kysäisin, sopisiko liittyä seuraan. Matka etenikin mukavasti siinä höpötellessä, välillä kävellen, välillä hölkäten. Taivaalta tuli vettä ja rakeita. Tuuli vihmoi. Aurinko pilkahti pari kertaa. Mutta mieli oli pirteä. Iloitsimme puolivälin saavuttamisesta ja 20 kilometrin saavuttamisesta. Matka taittui minulle mukavaa tahtia. Jaoimme eväitä, milloin suolatabletteja, milloin buranaa :) Tsemppasimme heikon hetken sattuessa. Mie aina muistutin puolen tunnin välein, että jälleen on puoli tuntia tultu, eväitä esille ;) 

Huoltojoukot matkalla Konttaiselle

Saavutimme Kumpuvaaran (?) huipun noin 22 km taivalluksen jälkeen. Ylämäet alkoivat tehdä itsellä tiukkaa ja vauhti hidastui. Jalat alkoivat varoittelemaan krampeista. Alkoi Konttaisen huoltopisteen odottelu. Sinne tuntui olevan pitkä matka. Lisää suolaa: suolatablettia ja kuivaa lihaa. Olimme isän kanssa laskeskelleet, että Konttaisen huoltopiste olisi 24 km kohdalla, mutta eipäs ollutkaan. Onneksi tiesin tankkauspisteen sijainnin, niin pystyin tsemppaamaan matkakavereita: Kyllä se tuon huipun takana on. Kyllä se sieltä tulee. Samalla vilkuilin omaa sykemittaria ja laskeskelin mielessäni, että taitaa 31 km matka olla oikeasti pidempi. Mutta kuinka paljon? Hirvitti vähän. 

Konttaiselle nousu tuntui ikuisuudelta. Keskityin tuijottamaan joka askeleella maata ja jalkoja, en halunnut katsoa ylös ja nähdä kuinka pitkä matka on vielä huipulle. Askel kerrallaan. Kyllä tämä tästä. Ja niin vaan huipulle päästiin. Siellä olikin tuttuja vastassa, poju ja isä olivat kavunneet huipulle vastaan. Voi, kuinka se toikaan energiaa! Samalla huomasin, että kaverini käveli edellä - hänellä oli polvi alkanut temppuilemaan ja hän oli joutunut hidastamaan vauhtia 20 km jälkeen.  

Konttaiselta kohti juomapistettä, nyt hymyilyttää

Kävelimme Konttaisen alas ja tankkauspisteelle. Juomapussi täyteen, sipsejä naamaan. Isäni tutkaili kaverini polvea ja hän joutuikin siinä keskeyttämään. Onneksi kyyti Rukalle järjestyi samantien vanhempieni autossa. Itse päätin kokeilla matkan jatkamista maaliin saakka. Olihan tässä vielä kaksi tuntia aikaa järjestäjän 7 tunnin aikarajaan. 

Jatkoimme kolmistaan matkaa. Konttaiselta mukaan ottamani sauva auttoi rankoissa ylämäissä. Valtavaaralle noustessa tuuli tuntui voimistuvan. Oli tahtojen taistelun vuoro. Kävelimme ylämäet, minä letkan viimeisenä. Tuntui, että mäet eivät koskaan lopu. Askel kerrallaan. Jalkoja tuijotellen. Valtavaaralle nousu oli juuri niin turhauttava, kuin siitä olin kuullut. Aina kun luulit olevasi huipulla, näkyi vaan seuraava ylämäki. Mutta sieltä se huippu tuli vastaan viimeinkin. Hölkäten jatkoimme matkaa, kilpaa kellon kanssa. Välillä tuntui, ettemme millään ehdi maaliin seitsemässä tunnissa. 

Saarua ja viimeinen mäki - tiukkaa tekee

Viimeinen nousu. Kiroilin Pessaarin juurella. Voi luoja. Tuostako pitäisi mennä ylös? No tässä vaiheessa ei periksi anneta. Yhden kerran vedin lumeen lipat väsymyksestä. Pienin askelin etenin mäkeä ylös, matkakaverit edellä. Välillä piti pysähtyä vetämään henkeä. Pirkuleen tupakointi. Portaatkin vielä. Ei auta. Ylös vain. Luulin, että Saaruan jälkeen pitäisi vielä jonkin verran nousta Rukan päälle. Huipulla oli vastassa ihanat kannattajat ja ilouutinen, tästä maaliin on vain alamäkeä! Ei kun juoksuksi. 

Kohti loppusuoraa

Ja niin me saavuimme kolmestaan maaliin, juosten. Aika oli himpun verran alle seitsemän tuntia. Elämäni pisin juoksumatka oli takana, elämäni kestoltaan pisin urheilusuoritus oli takana. Jes, minä tein sen!

Kiitos järjestäjille upeasta kisasta ja hatunnostot kaikille kanssakilpailijoille, varsinkin 160 km kirmaajille. Ensi vuonna uudestaan? 

Suunnon datat: Matka 32,2 km, keskisyke 150, nousua 1304 m

Evästys; High5 Energygel, itsetehtyjä energiapatukoita, suolatabletteja ja kuivalihaa