Pikapostauksella mukaan Samat materiaalit - haasteeseen.
Sivun kaikki muut materiaalit ovat samat materiaalit - pakista, paitsi pitsinauha, by sea - kirjaimet ja 4 ruusua on omista varastoista.
Oli kyllä haasteellinen pakki, ja aluksi tuntui, että sivua ei synny, ei millään. Mutta sitten kun "väkisin" alkoi tekemään, niin kyllä se lopulta valmiiksikin tuli. Aluksi jätin by the sea - otsikon pois, samoin pitsinauhat ja yläkulmassa olevan lintukoristehässäkän, mutta sivu näytti todella tylsältä ja keskeneräiseltä. Sivu pyörikin sellaisenaan pari viikkoa pöydällä ennen kuin tänään tartuin sivuun rohkeasti uudelleen ja "tein valmista" :)
-----------
Here is my entry to "same materials" - challenge.
30. syyskuuta 2012
Smash: FUN!
Emmon blogissa on menossa mainio Vuoroin vieraissa - juttusarja! Viime viikolla vieraissa oli Riikka ja haasteena tehdä leiska, johon skräpistää hänen työstään tai tyylistään jotain. Mulla ei nyt tullut mökille mukaan kuin Smash-jutut, joten skräppäsin kirjaseen yhden sivun Riikan tyylin innoittamana. Toivottavasti tämä käy haasteeseen :)
Törpöstin ensin valkoisen distress stainin kanssa muutamia läiskiä sivupohjaan. Suihkutin märän maalin päälle oranssia mistiä ja valutin roiskeita. Tämän jälkeen lisäsin teippisuikaleita oikeaan ylä- ja vasempaan alareunaan ja sen jälkeen vielä leimailut samoille seuduille kerroksia luomaan. Sitten liimasin kakkupaperin paikalleen ja törpöstin parit maaliroiskeet kakkupaperiinkin. Valokuvan alle paperisuikale ja valokuva paikalleen. Vielä otsikko ja muutamia koristeita ja avot - melkein valmista :) tuli otettua vaikutteita muutenkin, sillä tässä vaiheessa huomasin, että tarinoinnille ei jäänyt oikein paikkaa :D joten valmista on. Lopputuloksesta tykkään, vähän erilaista välillä.
Ps päivitys bloggerin appsilla, joten lisäilen linkit haasteeseen etc kun olen koneen ääressä. Ja ehkä saan päivänvalossa paremmat kuvatkin otettua ;)
Here is my Smash page inspired by Finnish scrapbooker Riikka. This is my entry to Vuoroin Vieraissa challenge nr 2.

28. syyskuuta 2012
LO: hupshupsheijaa!
Hupshupsheijaa! Pöydällä pyörivät nyt Anniskan juhlissa otettuja kuvia, joten niillä jatketaan. Tämä sivu syntyi Fiskarettesiin ja lisää juttua löytyykin täältä: Fiskarettes - hupshupsheijaa
25. syyskuuta 2012
LO: hetken hujahdus
Tulostin edellisen postauksen leiskaa varten pari kuvavaihtoehtoa ja päätin tekaista samoilla materiaaleilla toisenkin leiskan :) Tässäpä leiska The ScrapRoom Got Scraps - haasteeseen:
Here is my entry to The ScrapRoom Got Scraps - challenge
Anniska oli ihan vasta pikkuinen tyttö, jota houkuttelin Maijun korttikurssille mukaan :) Ja hetkessä hän onkin jo nuori nainen. Onneksi tuo askartelukipinä on juurtunut aika tiukkaan ;D
Materiaalit jälleen samat kuin edellisessäkin leiskassa eli suurin osa on The ScrapRoomin pakeista October Afternoon Woodland Park, My Mind's Eye Follow your Heart "Be Amazing" ja My Mind's Eye The Sweetest Thing. Kukat, aakkoset ja tarra omista varastoista.
The layout is about time and how it just goes by. The materials are mainly from the same kits as in the previous layout: October Afternoon Woodland Park, My Mind's Eye Follow your Heart "Be Amazing" and My Mind's Eye The Sweetest Thing.

24. syyskuuta 2012
Lasinaluset - Coasters
Fiskarettes DT - taival alkaa olemaan loppusuoralla, mutta vielä on muutamia juttuja tulossa :)
Pojun kanssa tehtiin lasinaluset leikkimökkiin, lisää juttua löytyy täältä.
We made some coasters with my little boy. Now we can sneak out for an ice cream to the play cottage :)

23. syyskuuta 2012
LO: Kiitos.. - Thanks..
Viime viikonloppuna intouduin tekemään aika monta haasteleiskaa. Pari jo julkaisin, kolme odottaa vielä. Välillä tuo matka valmiista leiskasta postaukseksi on aika pitkä.. :) Mutta asiaan. Tällä leiskalla osallistun The ScrapRoomin syyskuun luonnoshaasteeseen:
Here is my entry to The ScrapRoom September Sketch challenge
Rakas kummityttöni Anniska pääsi ripille kesällä ja minulla oli erikoistehtävä kirkossa. Kiitos kunniasta Anniska :)
Leiskassa käytin matskuja kolmesta eri Scrap-roomin pakista: October Afternoon Woodland Park, My Mind's Eye Follow your Heart "Be Amazing" ja My Mind's Eye The Sweetest Thing. Lisäksi omista varastoista glitter-liimaa (ja sitä tulikin paljon!!), thickersit, pari tarraa, kraft-tagit ja tähti-ticketit.
My goddaughter Anniska had an importart day last summer and I got to be part of it.
The materials used are mainly from three ScrapRoom kits: October Afternoon Woodland Park, My Mind's Eye Follow your Heart "Be Amazing" and My Mind's Eye The Sweetest Thing.

19. syyskuuta 2012
Fiskarettes-töitä
Loman aikana muutama Fiskarettes DT - työ jäi postaamatta tänne omaan blogiin.
Minimemo oli reissun päällä kätevä - tätä tulikin pelattua varsinkin junassa.
Syksyn pimetessä leikkimökkiin kaivattiin vähän valoa, niinpä teimme kynttilälyhtyjä led-tuikuille.
Kesän sirkusmuistot tallentuivat tähän Sirkuksen taikaa leiskaan.
-----------
Here are some DT-works which I have done for Fiskarettes Finland.
Minimemo oli reissun päällä kätevä - tätä tulikin pelattua varsinkin junassa.
Kesän sirkusmuistot tallentuivat tähän Sirkuksen taikaa leiskaan.
-----------
Here are some DT-works which I have done for Fiskarettes Finland.
17. syyskuuta 2012
LO: Pienestä pitäen
Mainitsinko jo, että pidän haasteista? ;) Taas on nimittäin yhden osallistumisen vuoro. Eka kertaa mukana tässäkin. Eli Amalian haasteet ja syyskuun aiheena on sadonkorjuu.
Meillä poimittiin ennen todella paljon marjoja. Pappa saattoi poimia tuhansien markkojen edestä kesän ja syksyn aikana. Mummi poimi myös pakastimet täyteen, nykyäänkin hän käy sinnillä omaan käyttöön marjat hakemassa. Myös minua on kuljetettu metsässä pienestä pitäen. Erityisesti muistan hillaretket ja kuinka siellä tienattiin vähän karkkirahaa. Ensimmäisen kännykän ostin muuten hillarahoilla. Ja vaihtari-reissua rahoitettiin mustikkarahoilla :D Nyt kun omastakin perheestä löytyy jälleen marjansyöjä, on muutaman vuoden tauon jälkeen tullut raahauduttua uudelleen metsään. Ja pitäähän se pojukin opettaa pienestä pitäen marjahommiin..
Olen ihmeissäni. Jo toinen leiska lyhyen ajan sisään, että sivussa ei ole käytetty ollenkaan kuviopaperia. Ja lisäksi on piirrellyt leiskaan jotain! Nyt on vissiin menossa jokin kokeellinen kausi?
----------------
Here is my entry to Amalian haasteet - challenge. The challenge in September is the harvest. I scrapped some photos of my son's very first cloudberry picking experience :) And I am suprised to notice that there is no pattern paper used, again!

14. syyskuuta 2012
LO: Purrr love
Pidän haasteista. Erityisesti luonnos - haasteista. Jos inspiraatio on hukassa, haasteet saavat liikkelle. Tai jos on vain vähän aikaa askarrella, etsin haasteen, jotta aloitus on nopeaa ja helppoa. Eilen postasin ensimmäisen osallistumiseni Skissedilla - haasteeseen, tänään on ensimmäisen Sketchbook365 - haasteen vuoro! Tässäpä tulee minun leiskani syyskuun Sketchbook365-haasteeseen:
Luonnos oli ihana, mutta jotenkin kuvien asettelu sivulta pois päin tuotti päänvaivaa. Vierastin. Kun kuvat olivat taustassa kiinni, ajattelin, että tästä ei tule mitään, mutta teen silti sinnillä sivun alta pois. Lisäilin vähän harmaata kynää ja keltaista maalia. Sitten tuli kamera-ympyrä ja washiteipit.
Sydämet, jotka suihkutin vihreällä mistillä ja haaraniitit.
Otsikko ja tarinointi. Ja yllättäen lopputulos oli todella mieluinen. Kannatti tehdä sivu loppuun asti :)
------
Here is my very first entry to Sketchbook365 challenges. The September sketch was a true challenge because of the photos. It felt a bit weird to place them lined to "wrong" direction if you know what I mean. When I was working with the layout I was sure that the end result will be awful. However now when the page is finished, I really really like it! :)

13. syyskuuta 2012
LO: Satunnaisia lomatunnelmia
Niin sitä jälleen ollaan tien päällä. Jospa sitä kohta kaivelisi askertelujututkin esille hetkeksi :) Mutta sitä ennen yksi eilen valmistunut leiska kehiin. Eli osallistun ensimmäistä kertaa Skissedillan haasteeseen, luonnos nro 175 näyttää tältä:
Ihanat värit ja hauskan näköinen luonnos! Ja tässäpä minun leiskani haasteeseen:
Aika "clean&simple" vai mitä? ;) Hankin itselleni IA:sta kehysmaskeja/sabluunoita. Nyt yksi niistä pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Leimailin maskilla ja se oli hauskaa :) Minialbumin jäljiltä pöydällä pyöri muutamia pieniä lomakuvia, ja ne olivat juuri passelin kokoisia käytettäväksi kehysmaskin kanssa.
Sekaan muutamat haaraniitit ja vielä hieman roiskeita. Huomaatko muuten haaraniiteissä olevan värikoodin?
Hyllystäni löytyy muuten vain nämä mistit/distress ink - täyttöpullot, mitä työssä tuli käytettyä. Vihreä, keltainen, oranssi ja turkoosi/kimallesuihkesekoitus. Huomasin myös leiskaa tehdessä, että jos muovisen maskin päälle tiputtaa tipan Distress Ink - mustetta ja siihen lisää kirkasta kimallesuihketta (en muista merkkiä), alkaa nesteet kuplia! Tuli ihan kemisti-fiilis :)
-----------
Here is my entry to Skissedilla Sketch #175. The layout is a bit "clean&simple" as the messiness is still a new thing to me and I'm trying to learn it :) I stamped the frames around the photos with frame mask and that was fun! Then added some splashes and brads + title. I really like the result. Propably because this is something so different compared to what I normally do.

Putkessa
Nyt on putki päällä. Tänään (tai siis eilen, nythän on jo uusi päivä) on syntynyt jo kaksi leiskaa, viimeistelty yksi minialbumi ja viimeistelty kaksi kesken ollutta DT-työtä! Ja tämä kaikki päiväunien ja loppuillan aikana! Uskomatonta, en yleensä ole näin tehokas..
Mutta. Kuka keksisi sen ympärivuorokautisen valokuvausvalon? Tai blogin päivitysautomaatin? Hups vain ja valmis työ olisi blogissa.. Ostaisin heti ;)
Koska valoa ei ole ja automaattipäivityskin puuttuu laitetaan sitten sneakpeak ettei täällä täysin hiljaista olisi.. Nimittäin aamulla jälleen auto starttaa kohti seuraavaa reissua.
Ps. Jälleen opettelen käyttämään bloggerin appsia, joten kaikki voi olla vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun ;)
-----
Sneak peak. I have been crafting today and I really like the results. However as there is no midnight sun anymore I can only share a sneak peak. Hopefully more in few days.

10. syyskuuta 2012
Smash: Make. Happy Memories
Jälleen P*skarteluhaasteeseen mukaan! Tällä viikolla haasteena ovat Aakkostarrat.
Olimme viime viikolla ulkomailla, ja siellä minulla oli jälleen mukana Smash - kirjanen sekä pieni pussukka koristeita. Mukana olleista materiaaleista syntyi haasteen innoittamana kirjaseen seuraava sivu
Sivun pohjassa oli tuo teksti Make. sekä sen yläpuolella pystyssä oleva käsi, vähän kuin pysähdy - käskynä. Ensin mallailin sivua käsi-kuvan kanssa, mutta sitten päätin sen peittää pilvillä. Parempi näin. Ja tykkään väreistä :)
------------
Here is my entry to P*skarteluhaaste. These week the challenge was to use letter stickers.

1. syyskuuta 2012
P*skarteluhaasteeseen: Playing
P*skiksessa on pitkästä aikaa bingo! Olikin niin houkuttelevat rivit, että piti lähteä leikkiin mukaan.
Leiskastani löytyy kaksi bingo-riviä. Maali-kuvioleikkuri-aakkostarra sekä maali-3d-tarra-oranssi. Maalia löytyy vihreänä ja oranssina mistinä, lisäksi vähän punaisia maaliläikkiä seassa. Kuvioleikkurina käytin piparireunaista ympyrää, aakkoset thickersit (vihreät on Tsi-aakkoset). Valokuvat on kiinnitetty 3d-tarroilla.
Meidän pikkumies on innostunut 'soittamaan' pianoa ja laulelemaan samalla. Kertakaikkisen suloista :)
Postaan nyt ensimmäistä kertaa bloggerin kautta, joten suokaa anteeksi, jos kaikki on vinskin vonskin ja heikun keikun :D Postauksenkin teen täällä n. 10 km korkeudessa. On se tekniikka nykyään ihan ihmeellistä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)