Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fiskarettes DT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fiskarettes DT. Näytä kaikki tekstit

5. tammikuuta 2013

TOP10 vuodelta 2012

Muutamia viime vuonna tehtyjä leiskoja odottaa vielä kuvausta ja postausta, mutta tässä vaiheessa on ihan kiva kurkata mitä on tullut viime vuonna tehtyä. 
Vuonna 2012 tein yli 100 leiskaa. Numerointi onnistui noin yhdeksäänkymmeneen asti, sitten meni laskut sekaisin - mutta kolmekymmentä numeroimatonta leiskaa laitoin kansioihin viime viikolla. Lisäksi olen tehnyt ainakin tammikuu 2012 - projektin (kuva joka päivä, ja niistä PL-tyyliset aukeamat), sekä minialbumit viikko elämästä (17/2012), Kaksin reissussa ja Kuka kumma kurkistaa - kirjasen. Joulupaketteihin meni myös pari pienempää minialbumia, joista myöhemmin lisää. Kortteja sitä vastoin syntyi todella vähän, ehkä parikymmentä, jos "joulukortit" lasketaan myös mukaan. Mutta tässä vaiheessa voi silti todeta, että vuosi on ollut tuottoisa!

Hyvillä mielin muistelen myös Intohimona Skräppäys 2012 - reissua, heinä-syyskuun Fiskarettes DT - pestiä sekä elokuun Haaste[el]lista - tapahtumaa. Toivottavasti tämäkin vuosi tuo tullessaan jotain yhtä mukavaa ja mahtavaa! Innolla odotan ainakin Intohimona Skräppäys - tapahtumaa ja kova säästökuuri on päällä. Laskin, että reissubudjetti menee helposti yli 500 euron, sisältäen matkat, majoituksen (2 yötä), pöytäpaikan, yhden workshopin ja hieman shoppailurahaa.. Auts. Hetken saa vielä säästää ja majoitushakemus puolisukulaiselle on lähetetty. Lentoliput olisi joka tapauksessa tarkoitus seuraavasta palkkapussista ostella, jotta ne edullisesti saisi.

Takaisin asiaan, eli TOP10 vuodelta 2012. Tämä on myös postaukseni soapHOUSE maman Layout Love Linkyyn.


Kuperkeikkaa on vuoden ehdoton ykkönen omasta mielestäni. Värit, kuvat, koristeet miellyttää edelleen. Sivu syntyi Sketchbook365 - haasteeseen.



Jaetulla kakkossijalla ovat Haaste[el]lista - tapahtumaan tekemäni "lisää lisää kuplia" ja "olet äärettömän rakas" - leiskat. Ylemmän leiskan tekeminen oli ihan kauheaa, en millään meinannut keksiä mitä teen ja miten. Sitten aloin leikkelemään paperista kuvioita ja loppujen lopuksi tajusin vasta valokuvista, kuinka kiva leiskasta lopulta tuli. Alemmassa leiskassa viehättää värit, asettelu, runsaus ja "rosoisuus".


"Kolmos"sijalle pääsee suht' tuore leiska "onnea on". Tällaisia onnistumisia toivoisin enemmänkin :) Erityisen iloinen olen siitä, että leiskassa käytin paljon materiaaleja, mitkä ovat lojuneet varastoissa jopa vuosia ja lopputulos näyttää silti tuoreelta ja freesiltä!

Ja loput TOP10 - päässeet leiskat satunnaisjärjestyksessä ovat tässä:



Photo love. Parasta leiskassa on värit, mustavalkoinen valokuva, asettelu, mistit, vanerikoristeet.. Tästä leiskasta on enemmän juttua täällä


Anniskasta on aina kiva skräpätä :) Tämä leiska on yksi viimeisistä viime vuonna syntyneistä leiskoista. Pidän sivun rosoisuudesta, ja siitä, että kokeilin uusia juttuja. Värit miellyttävät myös.


Playing. Pidän edelleen väreistä, runsaasta viirinauhaviritelmästä sekä kuvaruudukosta.


Mun "Project Life" - kokeilu tälle vuodelle. Tavoitteena oli joka kuukaudelta skräpätä "koostesivu" kalenteripohjalle, ja kirjailla jotain hassuja juttuja ylös. Onnistuin tekemään kuukausikoosteen neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Tänä vuonna on hyvä jatkaa toukokuussa :) Tammikuun sivu on TOP10 - joukossa, koska pidän edelleen ideasta ja toteutuskin onnistui tammikuun kohdalla. Pidän väreistä ja asettelusta. (Ja neljällä tämän tapaisella leiskalla sai jo ihan hyvin kulutettua nurkkiin lojumaan jääneitä ei niin ihania journalinglappuja).


Pikku potkuttelija. Simppeliä, nopeaa, raikasta. 

Kotiinpaluu. Värikästä, vähän erilaista ja se ihana tunne, joka kuvaan liittyy.

--------------------

A "short" review of year 2012 and TOP10 layouts. During 2012 I made over 100 layouts, about 6 minialbums and around 20 cards. I also participated at Passionate about Scrapbooking event, was part of Fiskarettes DT (july-september) and was running the first Haaste[el]lista - blog event. Hopefully the year 2013 will have some nice things in the storage as well. I'm waiting for the next Passionate about Scrapbooking - event.. 

This is also my entry to Layout Love Linky by soapHOUSEmama.

6. lokakuuta 2012

LO: neljässä polvessa

Pojuni on onnekas, hänellä on kuusi mummoa :) Välillä on miettimisessään, että miten kutakin nimittää, ettei mene mummi, mumma ja isomummut ihan sekaisin pienen miehen päässä.


Otin viime keväänä polaroid-kameralla kuvan, kun vanhempani ja yksi isomummuista oli kyläilemässä. Ruskeaan vivahtava polaroid-kuva huusi rinnalleen romanttista "vintage"leiskaa. Ja voih, se aiheutti harmaita hiuksia!!! Enhän minä mitään vintage-juttuja tee! Mutta ei kun rohkeasti yrittämään.

Taustapaperin  kuvioin itsetekemäni maskin avulla. Samoin kuvan alla oleva perhospaperi on tehty itse, Fiskarsin rullaleimasimella. Lisäksi ruskeita papereita, kakkupaperi, pitsinauhaa, paperinsuikaleita, washiteippiä, hieman koristeita, joka palaan ruskeaa mustetta ja siitähän tuli valmista ;)
Lisää juttua ja kuvia löydät täältä (klik klik). Ja kyllä, leiska on minun tekemä vaikka Carita sen postasikin :)

---------------

Here is one vintagelayout I scrapped for Fiskarettes. Vintage is not my thing, so this layout was such a challenge! However I like the final result with handmade papers :)

Kuka kumma kurkistaa?

Minusta on ihanaa skräpätä, mutta melkein ihanampaa on tehdä skräpäten juttuja, jotka pääsevät käyttöön. Tai askarrella juttuja, mitä käytetään.  Aiemmin olen tehnyt mm. minimemon pojulle matkoille leluksi. Nyt tein Kuka kumma kurkistaa  - kirjasen.



Lisää juttua löydät täältä (klik klik)

-----

Here is a small book which I've done for Fiskarettes. This was fast and easy project and so easy to add more pages, so far I have 6 different animals on the book. My little boy loves the book and it's handy on our travels.

28. syyskuuta 2012

LO: hupshupsheijaa!

Hupshupsheijaa! Pöydällä pyörivät nyt Anniskan juhlissa otettuja kuvia, joten niillä jatketaan. Tämä sivu syntyi Fiskarettesiin ja lisää juttua löytyykin täältä: Fiskarettes - hupshupsheijaa


24. syyskuuta 2012

Lasinaluset - Coasters

Fiskarettes DT - taival alkaa olemaan loppusuoralla, mutta vielä on muutamia juttuja tulossa :)


Pojun kanssa tehtiin lasinaluset leikkimökkiin, lisää juttua löytyy täältä.

We made some coasters with my little boy. Now we can sneak out for an ice cream to the play cottage :)

19. syyskuuta 2012

Fiskarettes-töitä

Loman aikana muutama Fiskarettes DT - työ jäi postaamatta tänne omaan blogiin.

Minimemo oli reissun päällä kätevä - tätä tulikin pelattua varsinkin junassa.

Syksyn pimetessä leikkimökkiin kaivattiin vähän valoa, niinpä teimme kynttilälyhtyjä led-tuikuille.

Kesän sirkusmuistot tallentuivat tähän Sirkuksen taikaa leiskaan.

-----------

Here are some DT-works which I have done for Fiskarettes Finland.

24. elokuuta 2012

Ötökkäpurkki

Mie inhoan ötököitä. Erityisesti sellaisia, joista en tiedä mitä ne on. Yäk. Pojulla taas ötökät kiinnostaa. Joten askartelimme ötökkäpurkin, joka ei aiheuta inhonväristyksiä.


Lisää juttua löydät täältä.http://www.fiskarettes.fi/index.php/fiskarettesien-tekemaa/otokkapurkki/26138 (opettelen päivittämään blogia tabletilla, joten älä ihmettele, jos linkit ja kuvat on miten sattuu.. vielä en ole kaikkia jujuja oppinut..)

Terkkuja Helsingistä :) Tänään ohjelmassa Korkeasaari ja huomenna Intohimona askartelu!!

-----------------------------------------

I hate bugs and my son is super exited about them. So we crafted a small "bug box" of which even I like :) This is made for Fiskarettes Finland.

17. elokuuta 2012

Pyyhekyltit - Towel signs


Olen kauan haaveillut tekeväni meille pyyhekyltit. Vihdoinkin ne tein! Lisää kuvia löytyy täältä, klik klik!

Ja jos kaikki on mennyt putkeen, niin tällä kellonlyömällä minulla alkaa kauan odotettu KESÄLOMA! Jes! Ja edelleen jos kaikki menee putkeen, niin viikon päästä on vuorossa Intohimona Askartelu!! Tuplajes!!
------
I did some towel signs to our bathroom - more photos are here.

13. elokuuta 2012

LO: Keep on smiling


Vieläkin hymyilyttää :) Fiskarettes DT-työ löytyy täältä

------

My second Fiskarettes DT work is here

27. heinäkuuta 2012

Kesäinen kortti



Ensimmäinen DT-työni Fiskarettesiin löytyy nyt täältä
My first Fiskarettes DT work is here.