Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit

21. marraskuuta 2013

LO for Skissedilla Sketch #229

Skissedillan luonnos #229 houkutteli jälleen skräppäämään pienen tauon jälkeen. Ihana luonnos, vai mitä?


Ja tässä oma leiskani luonnoksen pohjalta:


Syksyllä ja varsinkin lokakuussa meidän perheessä elettiin jännittäviä aikoja, kun pikkuveli oli ehdolla nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Pj-kisaa tuli seurattua myös twitterissä, joten otsikoksi tuli pj-kisan hashtag ja valokuvaksi luonnollisesti yksi kampajassa käytetty "mainoskuva". Aloitin leiskan tekemisen piirtämällä ensimmäisenä nuo tähdet AquaMarkereilla. Sitten paperiveitsellä leikkelin tähtiä hieman irti, jotta sain valokuvan taustoineen tähtien alle.


Koristeina lisäksi paljetteja, vaneerikoristeita (väritetty AquaMarkereilla), korkkitähtiä, muutama tarra, hieman leimailuja..


Tarinointi löytyy pienestä kirjekuoresta, jossa on yhteensä kolme tarinointilappua. Kun otsikkokin oli jo paikallaan, tuntui, että jotain pitäisi vielä keksiä, joten leikkasin valkoisesta taustakartongista vinot suikaleet pois ja lisäsin taustalle oranssin kuviopaperin ja kraft-kartongin. Parempi!

---------------------

Here is my layout to Skissedilla Sketch #229, lovely sketch once again! 

"Keep calm and vote" We were living exciting times on our family in October as my brother was one of the candidates for chairman of one youth association. The main title of the page is the hashtag used on twitter during the campaign and the photo is one of his "adds".

I draw the stars with AquaMarkers and cut them out of the page a little to put the photo underneath. I added sequins, wooden veneer shapes colored with AquaMarkers, cork stars and some stamping to embellish the page and the journaling cards are in a little envelope. At this point I wanted to add something so I cut the white cardstock a little and added an orange patterned paper and kraft cardstock on the back. Better :)

23. lokakuuta 2013

LO: Suosikkivuodenaikasi

Lokakuu näyttää olevan haastekuukausi, nimittäin jälleen innostuin skräppäämään haasteen innoittamana. Nyt lähdin ensimmäistä kertaa mukaan Once Upon A ...Sketch -haasteeseen. Tässä minun leiskani


Meidän poju on talvifani. Jo kesäkuussa kyseltiin eka kerran, koska tulee taas lunta. "Kesä on tylsää! Minä haluan, että on talvi! Silloin on tekemistä!" - No nyt kun täällä on jo lunta (toivottavasti vielä huomennakin), meillä ollaan ulkona tuntitolkulla. Ja ojanpenkat on täynnä rattikelkan jälkiä, kun poju haluaa laskea mäkeä (sen puolitoista metriä, mitä siitä ojanpenkalta pystyy laskemaan). Myös talon ympäri menevät rattikelkan jäljet. Isommassakin pulkkamäessä on käyty jo ainakin kahdesti. Lumitöitä tehty ja ihmetelty, että koska pääsee moottorikelkalla ajelemaan - joko huomenna?!
Mutta siis, takaisin asiaan..


Tein taustalle valkoisella maalilla palluroita "talventuntua" tuomaan. Tykkään muuten käyttää mieluummin maalia kuin gessoa - mielestäni maali kuivuu nopeammin. Koristeina leiskassa on tällä kertaa kuviopaperista napsuteltuja kuvioita (tähtiä ja ympyröitä), timantteja, tarroja, Polkkaponin kaksi nappia, pienet chipboard sydämet...


... sekä lumiaineella(?) kirjoitetut talvi - sanat. Boordit tein kahdesta eri kuviopaperista napsutelluista ympyröistä - leikkasin ympyrät kahtia ja liimailin puolikkaat paperisuikaleeseen.

 ------------------------------

Here is my layout to Once Upon A ...Sketch October Challenge. The layout is about my boy's favorit time of the year - winter. He loves it, he lives for it. He started to ask "when the snow comes" in June, "Summer is boring! I want that it is winter again!" - And now when we already have some snow, he is spending hours outside..

The layout itself is quite a simple one. Some masking on the background with white acrylic paint to give a "winter feeling", washi tapes and paper stripes and punched circles cut-in-half to make a "border stripes". I used some punched stars, diamonds, stickers, Polkkaponi buttons, and small chipboard hearts as embellishments. To finalize the layout I wrote the world "talvi" (winter) with a fake snow. 

------------------------------

La plantilla de Octubre de reto Once Upon A ...Sketch está muy bonita. Aqui os presento mí LO para el reto. Espero os gusta.

20. lokakuuta 2013

LO: ystävät

Skissedillan luonnos #228 houkutteli kokeilemaan :)





Vähän riehakasta, värikästä, sekavaa. Washiteippiä, paperisuikaleita, tarroja, leimailuja, vanerikuvioita, haaraniittejä, paljetteja, chipboard-kuvioita, leipurinnyöriä.. Puuväreillä leikittelyä. Aika sekavaksi tosiaan meni, mutta
T Y K K Ä Ä N!!

-----------------------------------------

Here is my entry to Skissedilla Skecth #228 - Friends. I played with washitapes, paper stripes, stickers and added some stamping, wooden veneer shapes, brads, sequins, chipboards, baker's twine. And added the names of each with the colourpencils. The layout is a mix of everything and I really like it!

16. lokakuuta 2013

LO: 30&30 omakuvahaaste

Skräppäysputki jatkuu ja nyt innostuin 1~2~3 Get Scrappy! - blogin lokakuun haasteesta.


Ja tässäpä lopputulos. Nappasin ruudukosta rivin enemmän kuin 3 kuvaa, kukat ja chipboard. Kuvia löytyy neljä, kukat piirtelin taustapaperiin Anniskan akvarelliliiduilla ja levittelin värejä ihan sormin.



Chipboard olikin sitten vähän monimutkaisempi tapaus, koska minulla ei ollut mukana mitään chipboard-juttuja Anniskan luona. Onneksi häneltä löytyi nuo valkoiset aakkoset, tosin ne on päällystetty kankaalla. Toivottavasti käy!

Sivusta tuli todella hempeä ja herkkä, kivaa vaihtelua!

-----------------------------------

Here is my layout to 1~2~3 Get Scrappy October challenge. My row is more than 3 photos - flowers - chipboard. I have four photos and the flowers I draw to the background. The chipboard was a bit more difficult as I was scrapbooking the layout at the goddaughters' and I did not have any chipboard with me. Luckily she had the chipboard alphas and I could borrow some. The alphas are covered with fabric but I hope they count! 

-----------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de 1~2~3 Get Scrappy. Mi fila de reto octubre es más que 3 fotos - flores - "chipboard". Espero os gusta.

14. lokakuuta 2013

LO: ihana hetki

Tällä kertaa lähden mukaan Skräppihetket haasteeseen #19 "Maskit".



Leiskassani käytin kolmea maskia. Suihkuttelin taustaan ensin kolmea eri mistiä, oranssia, valkoista ja keltaista. Mistien kuivuttua, tein kuplat-maskilla valkoisia palluroita sinne tänne. Akryylimaalin kuivuttua kamera-maski ja ruskea muste pääsi käyttöön ja lisäilin muutaman kameran leiskaan. Tosin ne sain piilotettua loppujen lopuksi melkein kokonaan papereiden ym. alle.. Kolmantena maskina käytin punchinellaa,värittelin puuväreillä erivärisiä palluroita sinne tänne. Tässä vielä kuva leiskasta.


Ja pari yksityiskohtakuvaa.



Ihana paperipilli sekä kultainen washiteippi ovat ostoksia Oulun kädentaitomessuilta viikonlopulta. Ihanaa, kun Teippitarha oli siellä! Ja Anniska, kiitos kun vinkkasit leipurinnyörin kieputuksesta pillin ympärille :)

------------------------------------

Here is my layout to Skräppihetket #19 challenge, Masks. I used three masks; bubbles to make the white circles, camera - masks with brown ink, but I covered almost all the cameras, and punchinella to draw circles with color pencils. I love the colourfull layout with the straw and twine, thanks Anniska for the tip :) 

-------------------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket. El tema de reto #19 es "plantillas". He usado tres plantillas diferentes, plantilla bola con pinto blanco, plantilla de cámara con tinto márron y plantilla de "punchinella" con lápices de colores diferentes. Espero os gusta.

8. lokakuuta 2013

Project Life viikko 26

P*skarteluhaaste #203 on hauska valokuvahaaste - kuvassa on pinkki sateenvarjo sekä pallokumisaappaat. Kun näin kuvan muistin heti AC:n kumpparipaperin ja sen kaivelin esille. Ja tein Project Life - albumiin viikon 26 kuvan inspiroimana.




Kuvasta sivuun päätyivät kumpparit, pinkki/vaaleanpunainen väri sekä pilkut eri muodoissa, papereissa ja haaraniiteissä. Ja taas on yksi viikko PL-albumiin paketissa ;)

-----------------

Here is my entry to P*skarteluhaaste #203 challenge were you should take inspiration from a foto where is a pink umbrella and dotted rubber boots. I was mainly inspired by the rubber boots, color (pink/light pink) and dots and scrapbooked one more week to the Project Life album. 

---------------------

Os presento una pagina de mi Project Life; semana 26. Espero os gusta :)

7. lokakuuta 2013

LO: kaksin Kreetalla

Skräppihetket haaste #18 haastaa käyttämään valokuvasuurennosta leiskassa. Minä tartuin kesän toisen reissun kuviin ja tein A4-kokoisen leiskan.


Tulostin kotona yhden rantakuvan A4-kokoisena, ja lähdin tekemään leiskaa sen päälle. Kuvan alareunaan tulostin kahdeksan pientä yhteiskuvaa meistä pojun kanssa. Lisäsin koristepaperisuikaleen pienien kuvien alle, jotta ne erottuvat paremmin taustakuvasta.


Leiskan ylä- ja alareunaan lisäsin samanlaiset koristerykelmät; kultainen puusydän, narukiekura, pieni viirilippu, puolihelmiä ja vaneriteksti.


Otsikon perään tein myös samoista elementeistä rykelmän, ja lisäsin vielä lintunapin. Nappi taitaa olla muuten Emmon tekemä, Intohimona Askartelusta vuodelta 2012. Ehkä. 

Mutta olihan meillä pojun kanssa hieno reissu! Ja onneksi oli kaukolaukaisin mukana, niin saatiin myös paljon kuvia meistä :) Ehdottomasti voin lähteä toistekin, jos ukkelin kanssa menee kesälomat näin ristiin kuin tänä kesänä (mies ja poju lomailivat toukokuussa, mie ja poju elokuussa).

---------------------------

Here is my layout to Finnish Skräppihetket Challenge #18: photo enlargement. My layout is about our holiday in Crete - luckily I had my remote control with me so we took a lot of photos of us two. 

I used an A4 sized photos as a background of the layout and added 8 small photos at the bottom. There is a patterned paper stripe behind the small photos so that they would stand out from the background.  I added some golden wooden veneer hearts, string, self-made flags, pearls, bird flair and wooden veneer hearts as an embellishments. I do like this one, I hope you do too. 

---------------------------------

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket (el reto de scrapbooking de finlandés). El tema de reto #18 era "amplificación de la foto". He usado una foto de A4 al fondo de LO.  Espero os gusta.

19. syyskuuta 2013

LO: Pikkuserkut

Skräppihetket haasteessa #17 kehotetaan leikkaamaan kuvioita kuviopaperista. Minä kaivoin esille Sassafrass Lassin papereita ja tein tällaisen leiskan


Minun täytyy tunnustaa, että olen todella laiska mitä tulee kuvioiden leikkelyyn - minulla ei riitä kärsivällisyys pikkutarkkaan kuvion leikkaamiseen.. Monimutkaisin kuvio mitä tähän haasteeseen leikkelin oli kolme tähteä leiskan oikeassa reunassa.. Muissa kuvioissa minun ei tarvinut kuin leikata suoraan :) Norsu-kuva, Love-tagi, tarinointilaatikko ja paperisuikaleet on leikelty kahdesta eri Sassafrass Lassin kuviopaperista.

Koristeina muutama tarra, käsin piirrettyjä kolmosia, ne leikatut tähdet sekä pari vaneerinuolta. Ei ihmeitä, mutta leiskasta tuli mielestäni ihan kiva :) Tällaista tällä kertaa täällä, kiva kun kävit!

-----------------------------

Here is my layout for the #17 Skräppihetket challenge: fussy cutting. I am lazy when it comes to fussy cutting, it takes too much time to cut complicated figures. So instead I cut the three starts on the right side of the layout. The elephant figure, love tag, journaling card and the paper stripes are cut from two different Sassafrass Lass papers. Some stickers, handdrawn numbers, the stars and wooden veneer shapes as embellishments and that's about it. Thanks for visiting!

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket (el reto de scrapbooking de finlandés). El tema de reto #17 era "fussy cutting".  Espero os gusta.

17. syyskuuta 2013

LO: me kolme ~ us three

Lähdin mukaan Skissedillan tämän viikona haasteeseen, luonnos #225 on todella ihana!

I played along with this week's Skissedilla Sketch, #225 and here is my layout


Me kolme <3 Tämä on yksi syyskuun aikana otetuista kuvista 30&30 omakuvahaasteen innoittamana. Yhteiskuvia tulee otettua liian harvoin, joten hetihän se uusin piti saada skräpättyä.

Us three <3 This photo of us is taken just a few days ago and it was inspired by the 30&30 selfpotrait challenge. I just wanted to scrap this one asap. 



Tuputtelin ensin taustalle vaaleanpunaisella Distress Ink:llä runon pätkiä (joita ei enää juurikaan näy) ja sitten lisäilin vähän sinne tänne palluroita akryylimaalilla. Pallurasabluunassa oli jäänteinä punaisesta musteesta, joten palluroista tulikin hennon vaaleanpunaisia valkoisen sijasta - heti parempi :). Sitten piirtelin muutamia pilviä lyijykynällä, apuna käytin Studio Calicon chipboard - kuvioita. Kun kuva ja sen alla olevat paperit oli kiinnittetty, raaputtelin keltaiset lehtisiirtokuvat paikoilleen. Keltainen oli mielestäni liian kirkas sellaisenaan, joten sivelin hieman valkoista akryylimaalia siirtokuvien päälle. Studio Calicon sydän-tarroista tein boordin kuvan alareunaan. Vielä otsikko, lyhyt tarinointi ja muutamat XO-leimailut ja sivu oli valmis. Olipas ihana skräpätä pitkästä aikaa!

First I masked some texts on the background with pink Distress Ink (I just managed to cover almost all of it with the photo and the papers..) and then added some circles with white acrylic paint. There was some red ink on the circle mask I used so the circles are pink instead of white - I like it. I draw some clouds with pencil, I used a Studio Calico chipboard shapes as a sablon. The yellow leaf rub-ons got some white paint on them to not to be so bright, and the border is made of Studio Calico heart stickers. Then I added the title, few words of journaling, some XO-stamping and here you have the final result. Hope you like it.

Os presento una página que he hecho según la plantilla del reto de Skissedilla #225. Espero os gusta.

26. maaliskuuta 2013

LO: puhdas ilo!

Ehdin ensimmäistä kertaa Skräppihetket - haasteeseen mukaan. Neljännessä haasteessa aiheena on mieliala ja mukana oli myös Lintsin tekemä luonnos, jota sai halutessaan käyttää. Tässäpä leiskani haasteeseen.

Here is my entry to finnish Skräppihetket - challenge nr 4: Mood.


Pidin Lintsin luonnoksesta, joten lähdin tekemään sivua sen pohjalta ja tällainen siitä tuli.

I really liked the sketch made by DT Lintsi, so I based my layout on that. 

Taustapaperissa oli jo niin paljon tapahtumia, että en paljon lisännyt koristeita. Lisäilin vain muutamia paperikoristeita, timangeja, haaraniitin, kakkupaperin ja muutaman tekstitarran.

The patterned paper itself had quite a lot of going on so I did not add a lot of embellishments.


Leiskan aiheena on ilo - ystävän seurassa ei voi olla kuin iloinen, hetket ovat aina yhtä piristäviä ja antoisia. Tarinointi on kolmella vellum-suikaleella kuvien alapuolella. (Suikaleet näkyvät aika huonosti valokuvassa.)

The mood is joy - the moments with a friend are always filled with joy. The journaling is written on three vellum stripes which are under the photos.

Aqui os presento mí LO para el reto de Skräppihetket (nueva reto de scrapbooking de finlandés). El tema de reto #4 era humor y tambien hay una plantilla de DT Lintsi en el reto. El humor en mi página está júbilo y he hecho mi página según la plantilla que me gusta mucho. Espero os gusta.

20. maaliskuuta 2013

LO: Pappa ~ Skissedilla Sketch #202

Viime sunnuntaina skräppäilin Anniskan luona muutaman tunnin ja sain peräti 3,5 leiskaa valmiiksi! Jee! Yhden leiskoista tein Skissedillan luonnoksen #202 mukaan.

Last Sunday I scrapbooked with Anniska and made 3,5 layouts! One of them is for Skissedilla Sketch #202


Törmäsin alennusmyynneissä puhallettaviin tusseihin (Sprayza) ja ostin ne pojulle. Sitten muistin, että Ninarsku taisi käyttää näitä tusseja jossain leiskassaan ja Skissedillan luonnoksen nähtyäni halusin kokeilla tusseja tähän leiskaan. Puhaltelin taustaan eri väreillä ja välillä kostutin hiukan tussia ja puhallusputkea, jotta väriläikästä tuli hiukan vahvempi. Taustasta tulikin ihan hauska, värikäs. Lisäksi piirtelin vähän puuvärillä ja leimailin Anniskan leimasimella sekaan.
  
I bought some Sprayza airbrush pens for my little boy a while ago. Last week I remembered that Ninarsku had used the Sprayza pens on one of her layouts. And when I saw the new Skissedilla sketch I knew I wanted to test the Sprayza pens for this layout. It was fun! I used different colors and once in a while I also added a little water on the pen and airbrush to have a different effects. I also doodled a little with pencil and stamped on the background.


Sitten lisäilin paperikerroksia kuvien alle, paperia, kakkupaperia, silkkipaperia, journalinglapun palasia..
Tätä leiskaa oli hauska tehdä :)

Then I added some layers behind the photos. Really enjoyed making this layout!

Aqui os presento mí LO que he hecho según la plantilla de #202 de Skissedilla. Espero os gusta.

11. maaliskuuta 2013

LO: Matkalla mummolaan - Sketchbook365 March Challenge

Reilun kuukauden tauon jälkeen skräppäsin 12x12 leiskan! Kyllä tuntui vaikealta PL-aukeamien jälkeen tehdä kokonainen leiska. Helpotin hommaa, ja otin sivun pohjalle Sketchbook365:n maaliskuun luonnoksen.

After a month and half break I have finally scrapbooked a 12x12 layout! It felt so difficult after those Project Life pages so to speed things up I followed the Sketchbook365 March sketch.


Meille on tullut tavaksi napata aina matkalta pojun isomummi kyytiin, kun hurruuttelemme Rovaniemelle viikonlopun viettoon. On aivan upeaa, että mummi jaksaa lähteä meidän matkaan, vaikka ikää on jo lähemmäs 90 vuotta.

Paperit ovat pääasiassa American Craftsia, otin ensimmäisen iloisen värisen paperikitin pöydältä ja käytin niitä leiskaan :)

Every time me and my son go to my parents for the weekend, we take my granma with us. She is close to 90 yrs old but still has energy to come with us. And that is wonderful. 
The papers used in this layout are mainly American Crafts. I just grapped the first colourful paperkit I had on my desk and used those :) 



Koristeina on mist-roiskeita, itsetehtyä glitterteippiä, virkattuja kukkia, haaraniittejä, "rintamerkkejä", vanerikuvioita, Polkkaponin nappi.. Kokeilin tällä kertaa sekoitella täysin erityyppisiä koristeita keskenään, yleensä en tällaisia yhdistelmiä käytä. Voipi kokeilla toistekin.

As an emblesshments there are some splashes of mist, selfmade glittertape, a badge, a flower, brads, wooden veneer shapes, buttons etc. A mixture of emblesshments of differents styles, something I wouldn't normally do. I could try this some other time again.

Aqui os presento mí LO que he hecho según la plantilla de marzo de Sketchbook365. Espero os gusta.

24. tammikuuta 2013

LO: remember to have fun

Herneämpärissä pyöri viime viikolla erilaisia haasteita CHA-messujen kunniaksi. Tällä leiskalla osallistuin yhteen haasteista (yksi väri/sen sävyt, lisäksi sai käyttää harmaata, valkoista ja mustaa).

Here is my layout to one of the CHA challenges at Two Peas in a Bucket last week.


Skräppäsin pari Rodoksen lomakuvaa, muistutuksena itselle, että muistan pitää hauskaa ja kokeilla uusia juttuja :)

I scrapped two holiday photos to remind how much fun it was to try something new. 


Mitähän tuota keksisi seuraavaksi? Seinäkiipelyä en ole tainnut kokeilla ja sen kokeilu onnistuisi ihan kotikonnuillakin.

I wonder what I should try next? Perhaps wall climbing?

21. tammikuuta 2013

LO: uusi luukki - p*skis #171

P*skiksessa on tällä viikolla vuorossa reseptihaaste tagi - pitsiä - kukkia ja pitihän sitä kokeilla!

Here is my layout to P*skis challenge #171



Kukkia tarrojen muodossa ja taustapaperissa, pitsiä aika reilusti ja tagi osittain piilossa kuvien alla.
Otsikko meinasi tuottaa päänvaivaa kun kirjaimia oli suht' rajallisesti, siitä johtuen lopputuloksena hieman tökerö otsikko, mutta ei anneta sen häiritä :)
Halusin tallettaa kuvia uudesta hiustyylistäni. Minulla ehti olla 4-5 vuotta pitkähköt hiukset kunnes viime lokakuussa leikkautin lyhemmäksi. Ja noista kuvista ne ovat vain lyhentyneet :) 

Just a simple layout about my new hair style. After 4-5 years with a long hair I cut much shorter one last October. And since then it has become even shorter :) 

19. tammikuuta 2013

LO: meidän lumimies

Anniska haastoi tekemään leiskan yhden Die Scrapperin lehdessä olleen luonnoksen mukaan. Nyt tuosta luonnoksesta ei ole kuvaa, kun onnistuin hukkaamaan sen, mutta kuvat leiskasta löytyvät :)

My lovely goddaughter Anniska challenged me to make a layout according one sketch at Die Scrapperin magazine. Here is my layout inspired by the sketch. 


Meidän lumimies. Paperisuikaleita, washiteippejä, vaneritähtiä, haaraniittejä. Itsetehtyjä viirinauhoja ja viirejä.

Our snowman. Paper stripes, washitapes, wooden veneer stars, brads. Selfmade buntings and some "flags". 


Sekaan heitin myös hieman mistiroiskeita. Mukavaa lauantai-iltaa!

Also used some mists. Have a nice Saturday evening!

15. tammikuuta 2013

LO: my boy - p*skis #170

P*skiksessa on bingon vuoro ja innoistuin tekemään suht' yksinkertaisen leiskan haasteeseen.

Here is my layout to P*skis - challenge number 170.


Tammikuussa kaivoin naftaliinista vuoden 2010 Project life - kuvat ja aloin täyttämään albumia. Sen seurauksena pöydällä pyörii joitain ylimääräisiä sen ajan kuvia. Niistä tämä kuva oli aivan ihana ja tein "muuten vain" leiskan - My boy.

I am working with my Project Life album for year 2010 (oh yes, you read right) and some extra photos are lying on my desk. This one was so so cute I just had to scrapbook it. 


Bingorivini on nauha (pitsinauha), tähti (piirretyt tähdet), 3 paperia.

My bingoline is ribbon, star, 3 papers. 

12. tammikuuta 2013

LO: instagram love - skissedilla #192

Pitkästä aikaa osallistun Skissedillan haasteeseen, vuorossa haaste #192
Here is my layout to Skissedilla challenge #192.


Instagram love. Tämä on tällainen vähän hassu leiska, josta tykkään todella paljon :) Taustalla on mistailuja kahdella eri värillä sekä mustalla gessolla nuolia (jotka vähän levisi) ja nuolia leimattuna. Lisäksi hieman roiskeita.

Instagram love. This is a bit funny layout, which I really like :) There is a bit of misting with two colors, some arrows with black gesso and some stamped arrows on the background. And some splashes of color as well.


Kuvien taakse viipale kuviopaperia sekä silkkipaperia. 
A small piece of patterned paper and white tissue paper behind the photo.


Tarinoinnin kirjoitin washiteipin suikaleille. Koristeina käytin lintuja, paperisuikaleita, pilviä, vaneerikameroita, washiteippiä, mistattuja tähtiä ja post-it-lappuja.
I wrote the journaling on washitapestripes and added some punched birds, clouds, wooden veneer cameras, washitape, misted stars and post-it "papers" as embellishments.

29. marraskuuta 2012

Vuoroin vieraissa - pläjäys

Molskis,
Pikainen tervehdys kera kuuden leiskan. Olen ahkeroinut jälkijunassa leiskat niihin Vuoroin Vieraissa haasteisiin, joihin en "oikeaan" aikaan ehtinyt mukaan. Mutta nyt ehdin kuitenkin mukaan isoon arvontaan :) Oletko valmiina pläjäykseen? Täältä tulee ;)

VV-haasteeseen #1 - Maikko


Inspiroiduin Maikon leiskan asettelusta ja tähtikoristeista. Leiskani on minulle poikkeuksellisesti 8x8tuumaa. Taustan viivapaperin leikkasin muotoon vapaalla kädellä, yllättävän ok onnistui :)

VV-haasteeseen #4 - Lintsi

Lintsin vadelmasormet - leiska on kertakaikkisen upea! Inspiroiduin asettelusta, laitoin myös ympyröitä leiskaani, laitoin TSI-tagit kuvan ja otsikon alle, mistiä ja musteita sekä suikaleilla oleva tarinointi löytyy myös leiskasta.

VV-haasteeseen #6 - Lehtipollo



Lehtipollon haasteessa heittäydyttiin digeilemään / tekemään hybridileiska. Tulostimellani pystyy kopioimaan valokuvasta "värityskuvan", niinpä kokeilin tehdä leiskassa olevasta kuvasta sellaisen ja käytin tuota värityskuvaa yhtenä taustapaperina. Lisäksi just awesome - tekstit on AE:n digisetistä ja tuo punainen tarinointilappu on myös tulostettu, taitaa olla jotain vanhempia Project Life-journalinglappusia. Tästä sivusta tykkään!

VV-haasteeseen #7 - Elina


Seitsemännessä VV - haasteessa surruuteltiin ompelukoneella ja leikeltiin sormiveitsellä. Minä leikkelin pilviä ja hurauttelin washiteipin suikaleet ja otsikon leiskaan kiinni.

VV-haasteeseen #8 - Sannika

 Sannikan inspiroimassa VV-haasteessa keskityttiin tarinointiin ja asettelullakin ohjattiin katsetta tarinointiin. Tässä kuva on kyllä keskipisteessä, mutta tarinointia löytyy kyllä paljon. Varsinkin kun verrataan yllä oleviin leiskoihin...

VV-haasteeseen #9 - Marsha

Ja yhdeksännessä haasteessa tehtiin kuvakollaaseja Marshan inspiroimana. Leiskassani on 15 kuvaa, tämä on ehdottomasti ennätykseni! Rodoksen reissulla kokeilin purjelautailua tunnin verran. Eka kertaa. Olimme saaren tuulisella puolella ja kaikista pahin tuuli oli tietenkin juuri tuolloin. Tunnista vietimme ehkä n. 40 minuuttia meressä ja sinä aikana pisin matka eteenpäin taisi olla 3 metriä ja kaaduin ainakin 20 kertaa :D Ainakin se siltä itsestä tuntui! Mutta hauskaa tuo purjelautailu oli ja uudelleen on joskus kokeiltava!
Leiskassa jäi vähän harmittamaan tuo kreppipaperi, harmittaa, kuin laitoin sitä noin paljon leiskaan. Sen alla on nimittäin mm. sinisellä mistillä suihkutettuja kuplia ja gessolla tehtyjä nuolikuvioita. Luonnossa tuo kreppipaperi kyllä kuultaa kivasti läpi ja taustastakin näkee jotain.

Huh, nyt lähden nukkumaan! Öitä :)