Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit

8. tammikuuta 2015

Hurrei, aurinko!


Kävin muutama päivä sitten isän kanssa hiihtämässä. Kirpeä pakkaskeli sai taivaan näyttämään upealta, vaaleanpunaista, vaalean violettia, kirkkaan sinistä. Pehmeää oranssia. Hattaravärejä. Ja aurinko. Se näkyy jo yli kolme tuntia päivässä, (jos ei ole pilvistä). Ja ensi viikolla jo yli neljä tuntia. Päivänvaloa tunti viikossa lisää.


Ihanaa, hurraa-huudot sille!

6. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet


Niin se vuosi 2014 vierähti, ilman bloggausta. Suurin syy siihen on, että viime vuonna en askarrellut juuri ollenkaan. Pääosa "omasta" ajasta meni kuntoiluun; hölkkäilyyn, pyöräilyyn, hiihtämiseen, laskettelemiseen. Ja pojun kanssa touhuiluun, tottakai. Satunnaiset skräppäilyt olivat Project Life - kansion tekemistä. Ja niitä on vaikea blogata, kun niin kauheasti joka sivusta pitää blurrata.. Mutta bloggaamista on ikävä. Joten ajattelin palata tänne hieman uusin aihein.


Tällä hetkellä voin sanoa, että olen löytänyt liikunnan riemun - lenkille pitää päästä ainakin kerran viikossa. Olen asettanut liikunnallisia tavoitteita ja saavuttanut niitä! Kokenut onnistumisia ja kokenut epäonnistumisia.Voittanut itseni joka tapauksessa. Tehnyt sellaista, mihin en ikinä olisi uskonut pystyväni.

Liikun myös pojun kanssa paljon. Käymme luistelemassa, laskettelemassa, uimassa, hiihtämässä.. Pojun onnistumiset ja kehitys tuovat suunnattomasti iloa. Pelaamme myös erilaisia lautapelejä. Ja silloin tällöin on tuntunut siltä, että näistä olisi kiva kertoa täälläkin - kirjoittaa fiilikset itsellekin ylös, jotta niihin on helppo palata myöhemminkin.


 Askarrellakin haluan edelleen. Enemmän kuin viime vuonna. Tarkoitus on käyttää varastoja vähemmiksi, joten olenkin surutta käyttänyt skräppäystarvikkeita kaikkeen mahdolliseen. Joulupaketeista löytyi tänä vuonna muun muassa Piparimarenkeja, joiden rasiat oli tehty skräppäyspapereista ja jotka olivat pakattu aikoinani kortteja varten ostamiini sellofaanipusseihin. Varastojen tyhjennys jatkuu edelleen...

Olen tehnyt tälle vuodelle yhden uuden vuoden lupauksen: pidän itsestäni parempaa huolta. Toinen lupauskin houkuttaa: lupaan blogata tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna ;) Höntsäkuntoilustani, pojun kanssa touhuilusta, askarteluista, skräppäyksistä ja tee-se-itse-kosmetiikka-kokeiluistani. Katsotaan mihin tämä lupaus johtaa!


Ihanaa uutta vuotta 2015! Katsotaan mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan!

25. toukokuuta 2013

PicTapGo

Olen ihastunut. Suuresti. Suorastaan rakastunut.

En ole mikään mestarivalokuvaaja saatikka kuvan käsittelijä. Viime aikoina olen usein törmännyt netissä Totally Rad Photoshop Actioneilla käsiteltyihin kuviin ja ihaillut niitä. Miettinyt, josko ostaisin sen myös itselleni helpottamaan ja nopeuttamaan kuvien käsittelyä.. Mutta hinta on vähän mietityttänyt. Sitten bongasin jostain blogista maininnan heidän puhelinsovelluksestaan PicTapGo:sta ja sehän oli pakko hankkia, kun hintakaan ei päätä huimannut (alle euron muistaakseni)..


Tämä kuva on otettu iPhone 4 - puhelimella ja Camera+ sovelluksella pilvisenä päivänä Teneriffalla viime viikolla.


Ja tässä kuva PicTapGo - käsittelyn jälkeen. Rajasin kuvaa hiukan ja sitten käytin muistaakseni Lights On - filtteriä. Nyt kuva on yhtä upea kuin kuvauskohdekin <3 Ja sovellus tulee olemaan ahkerassa käytössä!

---------------

I am in love with PicTapGo app. Above is the photo before and after a PicTapGo treat.. Photo is taken with iPhone 4 and Camera+ app.

--------------

Me gusta mucho el app de PicTapGo..

13. huhtikuuta 2013

Riisitunturilla



Täällä tunnelmoidaan hiihtolomakuvien parissa - yritän valita mitä valokuvia haluan tilata ennen ensi viikonloppua ja Intohimona Skräppäystä!

I am going through my holiday photos and trying to decide which ones I will print and take with me to Intohimona Skräppäys - scrapbooking event!


Olimme hiihtolomalla viikko sitten ja pysyttelimme kotinurkilla. Hiihtolomasta tuli kirjaimellisesti hiihtoloma, loman aikana kilometrejä kertyi yli 85!!! En ole varmaan kahteen viime talveen hiihtänyt yhteensä niin paljoa :D

I had a holiday a week ago and it was literally a skiing holiday! I skied over 85 km!! 


Nämä kuvat ovat Riisitunturilta, suosittelen lämpimästi :) Ja jos sinnepäin eksyt, vieraile ehdottomasti myös Korpihillassa kahvilla ja Kuohuvalla kuusenkerkällä. Maistuu muuten hyvältä hiihtolenkin jälkeen!

These photos are taken on our trip to Riisitunturi National Park. And if you are thereby you should also visit the local cafe Korpihilla!


Nähdään IS:ssä!

PS! Apuaa! Pakkausvinkkejä otetaan vastaan! Mitä pitää ehdottomasti olla mukana ja mitä olet oppinut kun olet matkannut askartelutapaamiseen lentäen? Pakkaanko surutta vain kaikki askartelujutut ruumaan meneviin matkatavaroihin vai pitäisikö esim. paperit ja kuvat yrittää tuoda käsimatkatavaroissa? Voip olla, että vaatteet jää matkasta, kun askartelutarvikkeet vie kaiken tilan :D


Os presento unos fotos de mis vacaciones semana pasada. He esquiado unos 85 kilometros. Estos fotos son nuestra visita a montaña de Laponia, Riisitunturi.

9. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Askartelurintamalla on viime aikoina ollut hiljaista. Yksi viikko hurahti reissussa, sitten pöyrähdettiin viikonloppu Rovaniemellä ja nyt on tämä viikko toivuttu reissuista. Project life kuvia on tullut otettua melkein joka päivä. Vielä kun saisi tehtyäkin kuville jotain :)

Koska askarteluista ei ole kuvia, niin tässä pari PL-albumiin tulossa olevaa kuvaa tältä ja viime viikolta.
-------------
It's been quiet around my crafting table lately. Last week I was traveling, in Spain and in Finland, and this week I've been recovering :) However I've taken photos for my PL album almost every day. Hopefully today I'll have time to play catch up. Here are few photos of this and last week.
-------------
He estado un poco cansado despues mi viaje a Espana. Tambien he visitado en Rovaniemi en fin de semana pasada.. Esta semana necesario un poco tiempo tranquilo a descansar. Por eso no he hecho nada scrapbooking. Aqui son unos fotos para mi 'Project Life'











16. tammikuuta 2013

5. tammikuuta 2013

TOP10 vuodelta 2012

Muutamia viime vuonna tehtyjä leiskoja odottaa vielä kuvausta ja postausta, mutta tässä vaiheessa on ihan kiva kurkata mitä on tullut viime vuonna tehtyä. 
Vuonna 2012 tein yli 100 leiskaa. Numerointi onnistui noin yhdeksäänkymmeneen asti, sitten meni laskut sekaisin - mutta kolmekymmentä numeroimatonta leiskaa laitoin kansioihin viime viikolla. Lisäksi olen tehnyt ainakin tammikuu 2012 - projektin (kuva joka päivä, ja niistä PL-tyyliset aukeamat), sekä minialbumit viikko elämästä (17/2012), Kaksin reissussa ja Kuka kumma kurkistaa - kirjasen. Joulupaketteihin meni myös pari pienempää minialbumia, joista myöhemmin lisää. Kortteja sitä vastoin syntyi todella vähän, ehkä parikymmentä, jos "joulukortit" lasketaan myös mukaan. Mutta tässä vaiheessa voi silti todeta, että vuosi on ollut tuottoisa!

Hyvillä mielin muistelen myös Intohimona Skräppäys 2012 - reissua, heinä-syyskuun Fiskarettes DT - pestiä sekä elokuun Haaste[el]lista - tapahtumaa. Toivottavasti tämäkin vuosi tuo tullessaan jotain yhtä mukavaa ja mahtavaa! Innolla odotan ainakin Intohimona Skräppäys - tapahtumaa ja kova säästökuuri on päällä. Laskin, että reissubudjetti menee helposti yli 500 euron, sisältäen matkat, majoituksen (2 yötä), pöytäpaikan, yhden workshopin ja hieman shoppailurahaa.. Auts. Hetken saa vielä säästää ja majoitushakemus puolisukulaiselle on lähetetty. Lentoliput olisi joka tapauksessa tarkoitus seuraavasta palkkapussista ostella, jotta ne edullisesti saisi.

Takaisin asiaan, eli TOP10 vuodelta 2012. Tämä on myös postaukseni soapHOUSE maman Layout Love Linkyyn.


Kuperkeikkaa on vuoden ehdoton ykkönen omasta mielestäni. Värit, kuvat, koristeet miellyttää edelleen. Sivu syntyi Sketchbook365 - haasteeseen.



Jaetulla kakkossijalla ovat Haaste[el]lista - tapahtumaan tekemäni "lisää lisää kuplia" ja "olet äärettömän rakas" - leiskat. Ylemmän leiskan tekeminen oli ihan kauheaa, en millään meinannut keksiä mitä teen ja miten. Sitten aloin leikkelemään paperista kuvioita ja loppujen lopuksi tajusin vasta valokuvista, kuinka kiva leiskasta lopulta tuli. Alemmassa leiskassa viehättää värit, asettelu, runsaus ja "rosoisuus".


"Kolmos"sijalle pääsee suht' tuore leiska "onnea on". Tällaisia onnistumisia toivoisin enemmänkin :) Erityisen iloinen olen siitä, että leiskassa käytin paljon materiaaleja, mitkä ovat lojuneet varastoissa jopa vuosia ja lopputulos näyttää silti tuoreelta ja freesiltä!

Ja loput TOP10 - päässeet leiskat satunnaisjärjestyksessä ovat tässä:



Photo love. Parasta leiskassa on värit, mustavalkoinen valokuva, asettelu, mistit, vanerikoristeet.. Tästä leiskasta on enemmän juttua täällä


Anniskasta on aina kiva skräpätä :) Tämä leiska on yksi viimeisistä viime vuonna syntyneistä leiskoista. Pidän sivun rosoisuudesta, ja siitä, että kokeilin uusia juttuja. Värit miellyttävät myös.


Playing. Pidän edelleen väreistä, runsaasta viirinauhaviritelmästä sekä kuvaruudukosta.


Mun "Project Life" - kokeilu tälle vuodelle. Tavoitteena oli joka kuukaudelta skräpätä "koostesivu" kalenteripohjalle, ja kirjailla jotain hassuja juttuja ylös. Onnistuin tekemään kuukausikoosteen neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Tänä vuonna on hyvä jatkaa toukokuussa :) Tammikuun sivu on TOP10 - joukossa, koska pidän edelleen ideasta ja toteutuskin onnistui tammikuun kohdalla. Pidän väreistä ja asettelusta. (Ja neljällä tämän tapaisella leiskalla sai jo ihan hyvin kulutettua nurkkiin lojumaan jääneitä ei niin ihania journalinglappuja).


Pikku potkuttelija. Simppeliä, nopeaa, raikasta. 

Kotiinpaluu. Värikästä, vähän erilaista ja se ihana tunne, joka kuvaan liittyy.

--------------------

A "short" review of year 2012 and TOP10 layouts. During 2012 I made over 100 layouts, about 6 minialbums and around 20 cards. I also participated at Passionate about Scrapbooking event, was part of Fiskarettes DT (july-september) and was running the first Haaste[el]lista - blog event. Hopefully the year 2013 will have some nice things in the storage as well. I'm waiting for the next Passionate about Scrapbooking - event.. 

This is also my entry to Layout Love Linky by soapHOUSEmama.

11. marraskuuta 2012

Kadoksissa - Vanished

Viime aikoina ei energia ole riittänyt tänne asti. Kiitoksia kaikille kommentoijille, ne piristävät aina! En vain  ole jaksanut kommentteihin vastailla ;( Toivottavasti virtaa riittää taas pian blogin päivittämiseen, blogeissa kiertelyyn ja kommentoimiseen.

Lately I haven't had energy to update my blog. Thank you all who have left comments, they brighten the day every time, eventhough I haven't replied. Hopefully I'll be back soon with more energy.

Tässä kuitenkin yksi leiska. Olen yrittänyt iltaisin käydä Shimellen Scrapbook Remix - kurssimatskut läpi, jotta en ihan tippuisi kurssin matkasta. Kurssilla on käsitelty ihan mielenkiintoisia aiheita papereiden miksaamisesta ja matsaamisesta. Ja minä olen kaivellut ne vanhatvanhatvanhat paperit esille ja käyttöön. 



Kurssilla on puhuttu siitä, miten vanhat paperit saadaan "päivitettyä" tähän päivään ja jaettu siihen vinkkejä. Tässä niksit jäi vähän puolitiehen, mutta tulipahan 3v - leiskasta värikäs :)


I am on Shimelle's Scrapbook Remix class (trying to keep up with the class eventhough the energy level is not the best one) and trying to use some of the tricks right away. Here is one layout where I have used the oldoldold papers from my stash and tried to update them to "today". It's not the best layout but at least it is colourful and that is a must when scrapbooking the 3yr birthday photos.

20. lokakuuta 2012

Post it.


Kiitos paljon Jeppula tunnustuksesta! Ilahduin todella paljon!

Tunnustuksen haluan jakaa seuraaville arkeani ilahduttaville blogeille: Nelsson - Ei oo pakko jos ei taho, Omuli - omuli.net, Kaisa - Kaisa värkkää, Petra ja Roosa - Pientä kivaa ja Tiina - Muita ihania. Kiitos teille, postauksianne on aina ilo lukea!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

29. elokuuta 2012

Intohimona Askartelu 2012

Olimme pojun kanssa puolitoistaviikkoa reissussa. Jostain kumman syystä satuimme juuri Helsinkiin, kun siellä oli Intohimona Askartelu! Minä vierailin siellä lauantaina ja oli aivan mahtava päivä!





Kävin ihailemassa kuinka mehiläisvahalla tehdään mahtavia maalauksia. Vau!



Rupattelin hetken Caritan ja Joannan kanssa Fiskarettes - pisteessä ja leikkailin papruja kortteja varten. Nuo Happy Days - paperit jäi hieman kaivelemaan, olisiko sittenkin pitänyt ne kotiuttaa..


Tein myös Kierrätyskeskuksen työpajassa korun diakehyksistä..





.. ja sen vein tuliaisiksi Anniskalle, kun kotimatkalla piipahdimme siellä yökylässä.

Tein myös paljon ostoksia (tottakai) ja kaikki käteinen mennä hujahti. Hankin myös samat materiaalit - haasteen tarvikepussin, josko siihen ehtisin mukaan :)

----

Last weekend I visited Passionate about Crafting event in Helsinki. And made a neckglace to my goddaughter.


5. heinäkuuta 2012

Uutta opetellessa

Hiphei ja tervetuloa uuteen "kotiini"!

Vuodatus.netin ongelmien jatkuessa ja Haaste[el]lista - blogitapahtuman kolkutellessa ovella tuli muutto eteen.. Täällä sitä nyt ollaan ja opetellaan hiukset harmaina uuden blogin päivittämistä, ulkoasun muokkailua.. Vanhasta blogista toin mukanani vain muutaman postauksen. Siirtelen lisää jos aikaa riittää :) 

Tervetuloa uudelleen :)