28. lokakuuta 2012

LO: apuripoika ja pieni askartelutuokio, splash ja liukumäessä

Olen viime aikoina tehnyt aika paljon leiskoja, joissa on paljon mistejä, vähän gessokokeiluja, todella vähän kuviopapereita, enemmän teippejä ja niin edelleen. Olen myös ajatellut, että miksi näitä sivuja ja kokeiluja teen, koska en ole ihan varma ovatko ne "mun juttu". Joten päätin jättää musteet, mistit, maalit ja pensselit hyllyyn ja kokeilla tehdä leiskan "perinteisellä" tyylilläni.


Noh, eihän siitä nyt mitään tullut. Mietin pitkään, laitanko tätä leiskaa edes tänne blogiin, mutta ajattelin sen sitten kuitenkin laittaa, kera sekalaisten pohdintojen.

Jos selailee vanhoja leiskojani (v. 2010-2011 tehtyjä, joiden kuvat olivat ennen vuodatus- blogissani ja nyt ties missä..), on niissä paljon kuviopaperia ja vähän koristeita. Koristeina on paljon juuri nappeja tai papereista leikeltyjä juttuja. Joten lähdin sivua tekemään samalta pohjalta. Paljon kuviopaperia, vähän koristeita, tarinointia jne. No eihän sivu näytä miltään. Pakko oli kaivaa maalipurkki ja laittaa pikkuisen roiskeita ilmettä tuomaan. Ja silti sivu näyttää hyvin valjulta, en tunne sitä ollenkaan omakseni. Ja se oli hyvin vaikea tehdä..

Otin työn alle seuraavan leiskan.


Jälleen paljon kuviopaperia, mutta nyt rohkeammin mukaan erilaisia koristeita, vähän vaneerikoristeita, haaraniittejä, tarroja, kangassuikaletta jonka mistasin harmaalla itsetehdyllä suihkeella. Koristerykelmät visuaalisen kolmion muotoon. Lopputulos on vähän parempi, mutta en edelleenkään koe omakseni.


Ja tässä sivussa on kuitenkin hyvin paljon tuttua ja tutunnäköisiä elementtejä vanhoihin leiskoihin verrattuna.

Noh, koska lopputulos ei vieläkään tunnu täysin omalta, ei kun uutta työtä tekemään. Jospa kolmas kerta toden sanoo? Ja sallitaan nyt kaikki ne mistit, musteet ja muut ihmeaineet.



Kääk! Mitä silmäni näkevätkään? Sivu, jossa on vain suikale kuviopaperia. Mistiä, mistiä, gessoa, konfetteja. Kalvokoristeita.Visuaalista kolmiota haettu mistien sijoittelussa.


Ei tarinointia ollenkaan. (No en kyllä ole mikään Runeberg ollut aiemminkaan.) Paljon valkoista.
Onko se sitten jatkossa tätä?

Kokeillaanpas vielä kerran.


Okei, mistiä löytyy edelleen! Samoin koristerykelmät visuaalisen kolmion muodossa. Mutta hei, siellähän on kuviopaperiakin! Washiteippejä. Vaneerikoristeita. AC:n aakkoset. Tästä mie tykkään!!

Vaikuttaisi siis siltä, että tällä hetkellä:
- Mistit ovat sittenkin mun juttu (ainakin tällä hetkellä). Sabluunoiden kera ja ilman. Mistien (tai muiden tehosteaineiden) käyttö on kuitenkin suht´ hillittyä ja paperi ei saa kupruilla älyttömästi (siitä en tykkää yhtään)
- Visuaalinen kolmio löytyy melkein leiskasta kuin leiskasta ja erityisesti koristerykelmät tulee laitettua tällä hetkellä visuaalisen kolmion muotoon
- Käytän värejä rohkeammin kuin ennen, etenkin viime aikoina kirkkaat värit ovat olleet pop!
- Myös koristeet ovat pop! Sivuissa on huomattavasti enemmän koristeita entiseen verrattuna.
- Valkoinen taustakartonki on poppop!
- Asettelu on edelleen se kaikista hankalin juttu, ja haasteellisin.
- Haasteet helpottavat leiskan aloittamista huomattavasti.
- Oma tyyli, se "mun juttu" on edelleen hakusessa. Mutta oikealla tiellä ollaan, ja todella lähellä jo, ainakin nyt tuntuu siltä!

(Kolme ylintä leiskaa on tehty saman päivän/kahden päivän aikana. Neljäs leiska n. viikon päästä.)

------

I am trying to find out what is my thing on scrapbooking and what kind of style I have. I have thought that mists and paints are not part of me eventhough I have been using them quite a lot lately. Just for fun I tried to scrap a page which reflects my style at the moment and after four different layouts I think I've done it. And it seems that the mists and paints are part of it. Eventhough I thoughed they wouldn't be.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa! Silleen se oma tyyli kehittyy ja elää koko ajan :)

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoisia ajatuksia, juuri tällaisia pohdintoja etsiskelinkin netissä :) Monesti ei arvaakaan mitä valmiin leiskan taustalla on, mitkä asiat ovat tekijälleen tärkeitä ja pinnalla, ja miten erilaisia, mutta silti niin samanlaisia me skräppääjät olemme.

    Kivakun kommentoit blogissani niin hoksasin tulla vastavierailulle!
    Olipa kyllä harmi ettet hoksannut tulla askartelutapaamiseen, olisi ollut tosi kiva nähdä. En juurikaan ole tavannut muita skräppääjiä livenä joten olisi tosi mielenkiintoista nähdä miten muut työskentelevät. Minä olen luultavasti tulossa taas ensikeväänä Kajaanin tapaamiseen, jospa sitten sinäkin pääsisit paikalle ;)

    VastaaPoista
  3. Tätä postausta oli mukava lukea. Tosi kiva myös se, että julkaisit tuon leiskan, joka ei ollut mieleesi. Minäkin olen yrittänyt kovettaa itseni julkaisemaan sellaista, mitä en pidä onnistuneena, koska sillä tavoin autamme toisiamme kehittymään. Kun olin laittanut suoleiskan (http://skrapsis.blogspot.fi/2012/09/amalian-samat-materiaalit.html) blogiini, jouduin monta päivää estämään itseäni, etten olisi poistanut postausta!

    VastaaPoista
  4. Hello! I am so sorry that I am not able to communicate with you in Finnish :(. All these pages are lovely - I think you have talent in lots of different styles. I love your paint and misting especially. See you in class at Shimelle's!

    VastaaPoista
  5. Nämä "näin tämä syntyi"-postausket on aina ihania kun pääsee kurkkaamaan toisen pään sisään :) Olen monesti pohtinut miltä omat sivut näyttävät vuoden päästä, tuntuu että tyylit vaihtelevat aina niin paljon.

    Usein vaikuttaa vallalla olevat trendit, uudet aineet, tekniikat ja valmistajien tuomat värimaailmat ja tyylit. Tärkeintä kai loppujen lopuksi kuitenkn on, että aina se sivu kertoo tarinan kuvasta, ja tekotapa taas siitä missä itse oli menossa sillä hetkellä, oliko "valkoinen kausi" vai mikälie... :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja ihanaa jos jätät viestiä käynnistäsi!
Thanks for visiting and leaving a comment!