17. tammikuuta 2015

Kotikosmetiikkaa: Itsetehty huulirasva ja perusrasva

Uusin innostukseni on kotikosmetiikka. Olen innostunut käyttämään meikinpuhdistuksessa luomu-kookosöljyä, teen osan kasvovesistä itse, huuliin tulee itsetehtyä suklaahuulivoidetta ja jalkoihin itsetehtyä perusrasvaa. Ihon kuorin suihkussa myös itsetehdyillä kuorintapaloilla (taivaallisia!) - Olen siis hurahtanut. Tai herännyt myöhään huomaamaan, että näitäkin voi tehdä itse..
Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon erilaisia helppoja kotikosmetiikka-ohjeita. Itsetehdyn perusrasvan (purkki auki allaolevassa kuvassa) ja huulirasvan (yllä kuvassa) ohjeet löysin Ilta-Sanomien sivuilta - nämä oli todella helppo tehdä. Ja tyhjät karkkirasiat ovat oivallisia voidepurkkeja.

Huulirasva on todellinen herkku - suklaan tuoksu on ihana! Ja rasva pitää ainakin omat helposti rohtuvat huuleni hyvässä kunnossa. Perusrasva on perusrasvaa :) Tuoksuna käytin appelsiinia, ihanan piristävää. Tätä rasvaa tulee käytettyä pääasiassa jalkapohjiin, käsiin ja sääriin. Kun tämä satsi loppuu, pitää kokeilla ihan käsi- ja jalkavoiteen tekoa. Haaveilen myös shampoon tekemisestä sekä kasvovoiteen tekemisestä, näihin ohjeet ovat vielä hakusessa.

Teetkö sinä kotikosmetiikkaa? Onko sinulla jotain ehdottomia must-ohjeita, joita kannattaa kokeilla?

Muoks! Tässä vielä ohjeet omilla muistareilla:

Perusrasva

50 g (luomu) mehiläisvahaa
n. 2dl (luomu) oliiviöljyä
n. 20 tippaa (appelsiini) eteeristä öljyä

Sulata mehiläisvaha kuumassa vesihauteessa. Kun vaha on sulanut, lisää oliiviöljy. Sekoittele, ja kun vaha ja rasva ovat sekoittuneet, nosta astia hauteesta ja jatka sekoittamista kunnes rasva alkaa paksuuntua. Kun seos on n. 50-asteista, lisää eteerinen öljy. Purkita. Perusrasva pehmentää, hoitaa, suojaa ja ravitsee.

Suklaasuukko - huulivoide

5g suklaata, suklaapitoisuus mahd. korkea (käytin 86%)
10 g (luomu) mehiläisvahaa
5 g kaakaovoita (tai kookosrasvaa)
2 rkl (luomu) oliiviöljyä
(5 tippaa (vanilja/appelsiini) eteeristä öljyä)

Laita ainekset desilitramittaan ja lämmitä kuumassa vesihauteessa. Nosta astia kattilasta ja sekoita grillitikulla pari minuuttia. Laita astia kylmävesihauteeseen, sekoittele silloin tällöin, kunnes voide alkaa jähmettyä. Tiputa joukkoon eteeriset öljypisarat. Sekoita ja kaada pieneen purkkiin. Säilyy noin vuoden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja ihanaa jos jätät viestiä käynnistäsi!
Thanks for visiting and leaving a comment!